Hyvinvointilautakunta, kokous 2.6.2026

§ 87 Kansalaisopiston / taidekoulun opinto-ohjelma 2026-2027

LAPDno-2022-537

Valmistelija

  • Mari Takamaa, Kansalaisopiston rehtori, mari.takamaa@lapua.fi

Perustelut

Tulevan lukuvuoden suunniteltujen opetustuntien kokonaismäärä on noin 9800 tuntia, josta Lapuan Taidekoulussa järjestettävän taiteen perusopetuksen osuus on 1770 tuntia.  Suunnittelussa on otettu huomioon kurssien peruuntumisen mahdollisuus. Lukuvuoden opetusohjelma täydentyy yksittäisillä kursseilla lukuvuoden aikana, sillä opisto voi järjestää uusia kursseja nopealla aikataululla toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Kevät- ja kesäkaudelle 2027 on jätetty suunnitteluresurssia jonkin verran. Taidekoulun opetus toteutuu voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti. Kansalaisopiston kurssisuunnittelussa on otettu huomioon kurssitoiveita, paikallisia koulutustarpeita ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia haasteita. Kurssien suunnittelussa huomioimme omaehtoisen oppimisen ja  yhteisöllisyyden merkityksen sekä kaupungin strategian mukaisesti alueen asukkaiden hyvinvoinnin lisäämisen toimintamme kautta. 

Tulevan lukuvuoden sisällöissä painottuu erityisesti turvallisuus ja varautuminen (hätäensiapukurssit, henkisen tuen peruskurssit, varavoimalähteiden turvallinen käyttö, varautumisluennot). Erilaiset kunnostamiseen, korjaamiseen ja perinteisiin kädentaitoihin liittyvät kurssit ovat perustaitoja, jotka vahvistavat selviytymistä myös erilaisissa poikkeustilanteissa. Kansalaisopistotoiminta vahvistaa yhteisöllisyyttä ja resilienssiä.

Työelämän nopea muutos, uudet osaamistarpeet ja haastava työllisyystilanne ovat kimmokkeena kursseille ja koulutuksille, joilla vahvistetaan omaa osaamista työelämälähtöisesti (digitaidot, esiintymis- ja vuorovaikutustaitokurssit, arjen hallintaa ja hyvinvointia tukevat kurssit, kielikoulutus, pätevöittävät korttikoulutukset).

Kolmas teema on opistotoiminnan vahvempi jalkauttaminen kylille - paluuta opintotoiminnan juurille, sillä juuri kyliltä kansalaisopistotoiminta on aikoinaan lähtenyt käyntiin. Olemme pyytäneet koulutustoiveita eri kyliltä ja niitä pyrimme toteuttamaan tuntiresurssien puitteissa. Haluamme osaltamme tukea kylätoiminnan aktivoitumista, jota selkeästi Lapualla on tapahtunut.

Taidekoulun varhaisiän opintoryhmiä on 7 (taidetaikurit, alkeisbaletti ja satubalettiryhmät). Varhaisiän opetus on suunnattu 5-6 vuotiaille. Yhteisten opintojen kursseja on eri taideaineissa tarjolla yhteensä 20. Työpaja- ja teemaopintoja, jotka on suunnattu yhteiset opinnot jo suorittaneille oppilaille, on tarjolla eri taideaineissa yhteensä 4 ryhmää. Kaikkiaan ryhmiä on 31.

Kulttuurikeskus Vanhan Paukun toimijoiden kanssa on yhdessä valittu lukuvuoden teemaksi “Juhlat” monine siihen liittyvine arvoineen. Kansalaisopisto on mukana ihmisten arjessa ja juhlassa. Toiminnassa huomioidaan vuoden kierto ja juhlapyhät. Lukuvuosi käynnistyy 70 -v. juhlaluennolla (Teppo Ylitalo) ja Taidekoulu viettää perinteeksi muodostunutta Lasten oikeuksien viikkoa juhlien vuoden teeman mukaisesti lapsen oikeutta tulla arvostetuksi ja kohdatuksi omana itsenään.

Kaikkiaan kursseja on suunniteltuna  tällä hetkellä yli 300. Suunnittelu on käynnissä vielä kesäkuun alkuviikkojen ajan, joten opinto-ohjelmaan tulee vielä lisäyksiä ja muutoksia.

Joidenkin kurssien kurssimaksua on alennettu tai poistettu kokonaan OPH:n opintosetelirahoituksen myötä. Alennukset on kohdistettu mm. maahanmuuttajien kielikoulutukseen ja senioreille suunnattuun digiopetukseen. 

Opinto-ohjelma on osa Lapuan kaupungin vapaa-aikatoimijoiden yhteistä Ota-koppi julkaisua. 

Ota koppi -julkaisu on luettavissa sähköisesti välittömästi ohjelman valmistuessa kesä-heinäkuun vaihteessa. Julkaisu jaetaan postitse jokaiseen talouteen 5.8. Lisäksi Ota-koppi on jaossa useissa eri toimipisteissä. Ilmoittautuminen kansalaisopiston kursseille aukeaa verkossa  sunnuntaina 9.8. klo 09.00. ja toimistomme palvelee puhelimitse ja paikan päällä asioivia maanantaina 10.8. alk. klo 9.00. 

Taidekoulun opintoihin voivat uudet oppilaat jo ilmoittautua. Opiston lukuvuosi alkaa taidekoulun opinnoilla viikolla 36 ja kansalaisopiston kursseilla pääsääntöisesti viikolla 37.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy kansalaisopiston lukuvuoden 2026-2027 opinto-ohjelman.

Päätös

Hyvinvointilautakunta kuuli kansalaisopiston rehtori Mari Takamaata asiassa ja hyväksyi sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksen.