Perustelut
Lapuan kaupungin konserniohjeen mukaisesti tytäryhteisön on hankittava Lapuan kaupungin konsernijohdolta kirjallinen ennakkokanta tehdessään päätöstä merkittävästä asiasta. Velvollisuus kaupungin kannan hankkimiseen on tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajalla, toimitusjohtajalla tai vastaavalla.
Konserniohjeen 11 §:n mukaisesti ennakkokanta on hankittava mm. investoinneista, jotka eivät ole talousarviossa sekä lainanottoon.
Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimialana on hankkia ja omistaa kiinteistöjä ja huoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita Lapuan kaupungissa sekä vuokrata kiinteistöjä ja huoneistoja. Yhtiö voi myös harjoittaa isännöintiä, kiinteistönhoito- ja siivoustoimintaa, konsultointia sekä muuta rakennusalaan liittyvää toimintaa.
Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja ja hallitus on kokouksessaan 5.5.2026 päättänyt pyytää ennakkokantaa investoinneista ja lainan ottamisesta. Lapuan Kotiasunnot Oy:n hallitus on myös kokouksessaan 5.5.2026 käsitellyt yhtiön tervehdyttämisohjelman.
Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Ville Yli-Rantala ja hallituksen puheenjohtaja Matti Kangas esittelevät tilannekatsauksen Lapuan Kotiasunnot Oy:n tilanteesta sekä tulevista investoinneista ja niihin liittyvistä lainatarpeista.
Ennakkokannan allekirjoittavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.
Ehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1. antaa ennakkokannan Lapua Kotiasunnot Oy:lle pyydetyiltä osin.
2. valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan Lapuan kaupungin puolesta ennakkokannan.
Päätös
Kokouksessa oli läsnä tämän pykälän esittelyn ajan klo 18.29 - 19.56 Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Ville Yli-Rantala ja Lapuan Kotiasunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Kangas. Ville Yli-Rantala ja Matti Kangas poistuivat kokouksesta pykälän esittelyn jälkeen ennen päätöksentekoa.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki poistui kokouksesta klo 20.14.