Perustelut
Lapuan kaupungin hallintosäännön 5 luvun 31 § 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen toimielimen tai viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kuntalain 92 §:n mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Teknisen lautakunnan tiedoksi ilmoitetaan mahdollista lautakunnan otto-oikeuden käyttöä varten seuraavat teknisen toimialan viranhaltijoitten tekemät viranhaltijapäätökset:
Tekninen johtaja:
- Valinnan vahvistaminen, ruoka- ja puhtauspalvelut / 16.2.2024 § 1
- Valinnan vahvistaminen, ruoka- ja puhtauspalvelut / 16.2.2024 § 2
- Kiinteistömestarin tehtävien hoitaminen 1.3.-31.12.2024 välisenä aikana / 16.2.2024 § 3
- Yläkoulun katon, Hellanmaan koulun salaojien ja jäähallin rakennuttaminen 2024 / 16.2.2024 § 4
Palvelupäällikkö:
- Työvaatehankinta, ruoka- ja puhtauspalvelut / 20.2.2024 § 2
Kiinteistöpäällikkö:
- Päivystysauton hankinta / rakennus- ja kiinteistöpalvelut / 28.2.2024 § 1
Vt. kunnallistekniikan päällikkö:
- Nurmialueiden hoidon urakoitsijan valinta / 28.2.2024 § 7
- Suurteholeikkurin hankinta / 28.2.2024 § 8
- Maantiivistäjän hankinta / 4.3.2024 § 9
- Ritamäen vesitornin UV-desinfiointilaitteen hankinta / 4.3.2024 § 10
- Kahmarikuormaajan hankinta / 5.3.2024 § 11
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta päättää mahdollisesta otto-oikeuden käyttämisestä edellä mainittujen viranhaltijapäätösten osalta.
Päätös
Lautakunta päätti olla käyttämättä otto-oikeuttaan ja merkitsi tehdyt päätökset tiedokseen.