Tekninen lautakunta, kokous 12.3.2024

§ 56 Viranhaltijapäätökset / Tekninen toimiala

Valmistelija

  • Kirsi Vesala, Hallintosihteeri, kirsi.vesala@lapua.fi

Perustelut

Lapuan kaupungin hallintosäännön 5 luvun 31 § 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen toimielimen tai viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

Kuntalain 92 §:n mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. 

Teknisen lautakunnan tiedoksi ilmoitetaan mahdollista lautakunnan otto-oikeuden käyttöä varten seuraavat teknisen toimialan viranhaltijoitten tekemät viranhaltijapäätökset: 

Tekninen johtaja:

  1. Valinnan vahvistaminen, ruoka- ja puhtauspalvelut / 16.2.2024 § 1
  2. Valinnan vahvistaminen, ruoka- ja puhtauspalvelut / 16.2.2024 § 2
  3. Kiinteistömestarin tehtävien hoitaminen 1.3.-31.12.2024 välisenä aikana / 16.2.2024 § 3
  4. Yläkoulun katon, Hellanmaan koulun salaojien ja jäähallin rakennuttaminen 2024 / 16.2.2024 § 4

 

Palvelupäällikkö:

  1. Työvaatehankinta, ruoka- ja puhtauspalvelut / 20.2.2024 § 2

 

Kiinteistöpäällikkö:

  1. Päivystysauton hankinta / rakennus- ja kiinteistöpalvelut / 28.2.2024 § 1

 

Vt. kunnallistekniikan päällikkö:

  1. Nurmialueiden hoidon urakoitsijan valinta / 28.2.2024 § 7
  2. Suurteholeikkurin hankinta / 28.2.2024 § 8
  3. Maantiivistäjän hankinta / 4.3.2024 § 9
  4. Ritamäen vesitornin UV-desinfiointilaitteen hankinta / 4.3.2024 § 10
  5. Kahmarikuormaajan hankinta / 5.3.2024 § 11  

Ehdotus

Esittelijä

  • Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi

Tekninen lautakunta päättää mahdollisesta otto-oikeuden käyttämisestä edellä mainittujen viranhaltijapäätösten osalta.

Päätös

Lautakunta päätti olla käyttämättä otto-oikeuttaan ja merkitsi tehdyt päätökset tiedokseen.