Perustelut
Lapuan kaupunki on vuodesta 1977 lukien myöntänyt lapualaiselle yrittäjälle Vuoden talousmies -palkinnon yleensä yrittäjien vuosijuhlassa. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 6.10.2014 (§ 8) em. palkinnon säännöt ja muuttanut nimen Karhun kynnet -palkinnoksi. Karhun kynnet -palkinto on perinteisesti luovutettu Yrittäjäjuhlassa, joka järjestetään tänä vuonna 16.11.2024. Sääntöjen perusteella kaupunki voi palkita henkilön tai henkilöt, maksimissaan kolme samasta yrityksestä.
Puheenjohtajiston työryhmä on kokouksessaan 17.9.2024 keskustellut tämän vuoden palkittavasta yrityksestä.
Kuljetusliike Veljekset Klemettilä Oy:n toimialana on tieliikenteen tavarankuljetus. Yhtiö on perustettu vuonna 1990. Yhtiön liikevaihto oli viimeksi päättyneeltä tilikaudelta 6.348.000 euroa ja liiketulos oli 219.000 euroa. Kuljetusliike Veljekset Klemettilä Oy on kasvanut ja kehittynyt sekä toiminut puutavarankuljetusalalla yli 34 vuotta. Tällä hetkellä Veljekset Klemettilä Oy:llä on kaksi hallia Lapualla ja he työllistävät 28 henkilöä.
Lapuan kaupunki myöntää toimitusjohtaja Jaakko Klemettilälle ja hallituksen puheenjohtaja Mikael Klemettilälle Karhun kynnet -palkinnon vuonna 2024.
Karhun kynnet -palkinnon saajat vuoteen 2023 oheismateriaalina.
Karhun kynnet -palkinto, sääntö nro 357, voimaantulo 1.11.2014 (Hyväksytty Lapuan kh 6.10.2014 § 8)
Ehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1. myöntää Karhun kynnet -palkinnon Jaakko Klemettilälle, joka toimii Veljekset Klemettilä Oy:n toimitusjohtajana sekä Mikael Klemettilälle, joka toimii Veljekset Klemettilä Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
2. valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kai Pöntisen ja kaupunginjohtaja Satu Kankareen luovuttamaan Karhun kynnet -palkinnon Yrittäjäjuhlassa 16.11.2024.
Päätös
Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.