Valmistelija
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Perustelut
Lapuan kaupungin hallintosäännön 24 §:n mukaan kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja sekä kaupunginhallituksen erikseen määräämät viranhaltijat. Kaupunginhallitus ei ole erikseen määrännyt muita viranhaltijoita konsernijohtoon.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan konsernijohto antaa valtuustolle raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä puolivuosittain.
Lapuan kaupungin konserniohjeen 9 §:n mukaan kaupungin tytäryhteisön ja kuntayhtymän on annettava kaupunginhallitukselle kaupunkikonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot. Lapuan kaupungin konserniohje on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 29.10.2018. Konserniohjeen päivitystä valmistellaan ja se tuodaan päätöksentekoon vuoden 2024 aikana.
Kaupunkikonserniin kuuluville tytäryhteisöille ja säätiölle on muistutettu konserniohjeesta, konserniohjeen aikatauluista sekä kaupunginhallituksen päätöksestä toimittaa hallituksen kokousten esityslistat ja pöytäkirjat juoksevasti tiedoksi kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalle. Osa tytäryhtiöistä toimii ohjeen mukaisesti ja osa tytäryhtiöistä on muistutusten jälkeen pyrkinyt toimimaan annetun ohjeistuksen mukaisesti. Toimintaprosessia kehitetään edelleen.
Konsernijohto seuraa säännöllisesti tytäryhteisöjen toiminnan tuloksellisuutta. Tytäryhteisön tulee antaa seurantaa varten kaupungille puolivuosittain raportti sille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta, toiminnan ja talouden kehittymisestä sekä arvio niihin liittyvistä riskeistä. Tytäryhteisöllä tulee olla tätä varten riittävät talouden ja toiminnan seuranta- ja mittausjärjestelmät sekä yhteisön hallituksen hyväksymät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjeet. Todennäköisesti realisoituvasta riskistä on raportoiva viipymättä konsernijohdolle.
Puolivuotiskatsaus ajalta 1.1. - 30.6. tulee konserniohjeen mukaisesti toimittaa 15.8. mennessä. Konserniohjeen mukaan puolivuotiskatsaukseen tulee sisällyttää ainakin tiedot talouden ja asetettujen tavoitteiden toteutumasta, johtopäätökset yhteisön toiminnan ja talouden tilasta ja resurssien muutoksesta sekä ehdotukset korjaaviksi toimenpiteiksi. Tytäryhtiöiden hallitusten roolia puolivuotiskatsausten valmistelussa on osittain vahvistettava.
Tytäryhtiöistä Lapuan Energia Oy, Lapuan Kotiasunnot Oy, Invest Lapua Oy, Lapuan Jätevesi Oy, Lappavesi Oy, Simpsiönvuori Oy ja Thermopolis Oy ovat toimittaneet puolivuotiskatsauksena ko. ajanjakson tuloslaskelman ja taseen. Osa tytäryhtiöistä on toimittanut myös erillisen raportin.
Kaupunginhallituksen tarkoituksena on kutsua talousseminaarin yhteydessä 20.11.2024 kuultavakseen Lapuan Energia Oy:n, Lapuan Kotiasunnot Oy:n, Invest Lapua Oy:n, Lapuan Jätevesi Oy:n/Lappavesi Oy:n, Simpsiönvuori Oy:n ja Thermopolis Oy:n toimitusjohtajat.
Ehdotus
Esittelijä
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää antaa valtuustolle raporttina konserniyhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisesta tilanteesta yllä olevan selvityksen.
Päätös
Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.