Sivistyslautakunta, kokous 27.10.2025

§ 139 Talousarvion ja toiminnan toteutuminen ajalta 1.1.-30.9. 2025 / sivistyslautakunta (neljännesvuosiraportti)

LAPDno-2025-30

Valmistelija

  • Tiina Lassila, Hallintosihteeri, tiina.lassila@lapua.fi
  • Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Perustelut

Vuoden 2025 talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden 2. kohdan mukaan:

"2. Määrärahojen seuranta ja raportointi

Toimielimen velvollisuutena on huolehtia siitä, että toimielimen/tulosalueen tulot kertyvät ja määrärahat eivät ylity. Määrärahojen riittävyyden turvaamiseksi on menojen käyttö ajoitettava siten, että talousarviovuoden aikana mahdollisesti syntyvät yllättävätkin menot voidaan kattaa.

Talousarvion ylitysuhista ja toimenpiteistä niiden torjumiseksi on raportoitava välittömästi kaupunginhallitukselle. Mikäli valtuuston myöntämät määrärahat uhkaavat ylittyä, toimielimen tulee välittömästi ryhtyä etsimään ylitykselleen kate omasta toiminnastaan. Tämä merkitsee toimintamenojen karsimista hyväksyttyyn käyttösuunnitelmaan verrattuna. Toimielimen ja niiden alaisten vastuualueiden on reagoitava mahdollisiin ylityksiin käymällä läpi toimintaan liittyvät tuottavuustoimet ja säästökohteet kokonaisraamissa pysymiseksi.

Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle vuoden aikana neljännesvuosittain ajoilta 31.3., 30.6., 30.9 sekä tilinpäätösvaiheessa ajalta 31.12. Raportissa toimielimet esittävät ennusteensa talouden ja tavoitteiden toteutumisesta koko talousarviovuoden aikana. Raportin yhteydessä annetaan selvitys myös investointien toteutumisesta. Neljännesvuosiraporttien lisäksi määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista seurataan kuukausiraporttien avulla. Kaupunginhallitukselle annettavien kuukausiraporttien toimitusajankohdat sovitetaan kirjanpidon valmistumisen mukaan kaupunginhallituksen kokousrytmiin."

 

 

 

 

 

Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen ajalta 1.1.-30.9.2025 toimialoittain:

opetustoiminta:

  TA 2025 Tot. 09/2025 Tot-%
Toimintatuotot 475.378 397.841 83,7
Toimintakulut *) -17.442.161 -13.427.934 77,0
Toimintakate -16.966.783 -13.030.093 76,8

ohjaajat:

  TA 2025 Tot. 09/2025 Tot-%
Toimintatuotot 131.750 57.748 43,8
Toimintakulut *) -993.610 -753.545 75,8
Toimintakate -861.860 -695.796 80,7

varhaiskasvatus:

  TA 2025 Tot. 09/2025 Tot-%
Toimintatuotot 282.850 218.032 77,1
Toimintakulut *) -9.571.670 -6.808.257 71,1
Toimintakate -9.288.820 -6.590.225 70,9

sisäinen hallinto:

  TA 2025 Tot. 09/2025 Tot-%
Toimintatuotot 366.500 0 0
Toimintakulut *) -770.532 -493.663 64,1
Toimintakate -404.032 -493.663 122,0

Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen ajalta 1.1.-30.9.2025:

  TP 2024

 Tot. 09/2024

 Tot.-% TA 2025 Tot. 09/2025 Tot.-%
Toimintatuotot 1.086.860 645.340 59,4 1.256.478 674.243 53,7
Toimintakulut *) -28.831.982 -21.394.389 74,2 -29.576.383 -21.729.008 73,5
Toimintakate -27.745.122 -20.749.049 74,8 -28.319.905 -21.054.765 74,3

') sisältää sisäiset vuokrat


Tarkempi erittely ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen liitteinä.

INVESTOINNIT

Talousarvion 2025 investointien toteuma 1.1.-30.9.2025:

  TA 2025  Tot. 09/2025 Tot-%
 Alakoulut  -20.000 -5.209 26,0
 Yläkoulu  -10.000 -7.481 74,8

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Sivistyslautakunta merkitsee sivistyslautakunnan alaisen talouden ja toiminnan toteutumisen ajalta 1.1.-30.9.2025 tiedokseen ja toimittaa sen edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle tiedoksi.