Perustelut
Etelä-Pohjanmaan ELY- keskus on myöntänyt Lapuan avantouimarit Ry:n saunarakennushankkeeseen hanketuen 2.7.2025 hankenumerolla 334782. Myönnetyn tuen määrä on yhteensä 219.154,32 (Euroopan unionin osuus ja valtion osuus) euroa ja Lapuan kaupungin osuus kuntarahoituksesta on tukipäätöksen mukaisesti 24.350,48 euroa. Ely-keskuksen hyväksymä kokonaisrahoitus on 304.381 euroa.Hankkeen toteuttajana on Lapuan avantouimarit ry. Saunarakennus toteutetaan osoitteeseen Urheilumajantie 28, Lapua. Saunahankkeen tavoitteena on toimiva ja viimeistelty yhteissauna, jossa on tekninen tila, pukeutumistila, suihku, wc-tilat, varasto, lasitettu terassi, invaluiska ja kulku avantoon. Lapuan avantouimarit ry toteuttaa yleishyödyllisen saunan alueen asukkaiden ja vierailijoiden ympärivuotiseen käyttöön.
Hanke on maaseuturahaston kauden 2023-2027 ohjelman mukainen tukikelpoinen toimenpide (yleishyödyllinen toimintaympäristöinvestointi). Hanke edistää maaseudun palveluiden turvaamista ja saavutettavuutta. Tuen kohteena on erityisesti kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajanpalvelujen investoinnit sekä nuorten palveluja parantavat investoinnit. Hanke edistää E-P:n alueellisen suunnitelman painopistettä: Maaseudun elinvoima ja asukkaiden hyvinvointi ja sen teemoja. Hanke on osallistunut valintamenettelyyn ja saanut riittävän määrän pisteitä. Saunarakennus rakennetaan lenkkipolun, hiihtoladun, pyöräreittien, alamäkipyöräilyn, kuntoportaiden, marjastajien ja sienestäjien läheisyyteen ja tukee näitä muita liikunnallisia harrastuksia alueella.
Ely-keskuksen antama päätös poikkeaa hakemuksesta hankkeen hyväksyttyjen kustannusten ja rahoituksen osalta. Hankkeen hyväksyttyjen rakentamisen kustannusten kohtuullisuuden perusteena on Ely-keskuksen laatima viitekustannuslaskelma, jonka perusteella hyväksytyt rakentamisen kustannukset ja rahoitus voivat olla enintään 304.381 euroa (ovat samalla myös hankkeen kokonaiskustannukset ja kokonaisrahoitus, peruste viitekustannusten käyttöön Valtioneuvoston asetus 617/2023 31§). Kuntarahoituksen osuus (muu julkinen tuki) on 24.350 euroa.
Elyn päätökseen sisältyy tuen saajaa sitovia erityisehtoja, joiden mukaan tuen saajan on pidettävä kohde asianmukaisesti vakuutettuna, allekirjoitettu vuokrasopimus on tehtävä ja hankkeella tuettaviin hankintoihin tulee soveltaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimukseista annettua lakia.
Lapuan avantouimarit ry on toimittanut 7.11.2025 Lapuan kaupungille anomuksen korottomasta antolainasta summaltaan 219.154,32 euroa. Lapuan avantouimarit ry:n hakemuksessa ehdotetaan, että väliaikaisrahoitus maksettaisiin yhdistykselle osissa eräkohtaisen nostoaikataulun mukaan seuraavasti:
Erä 1: 73.051,44 euroa - nostetaan heti lainapäätöksen jälkeen (arvio: 5/2026)
Erä 2: 73.051,44 euroa - nostetaan runkovaiheessa (arvio: 9/2026)
Erä 3: 73.051,44 euroa - nostetaan sisätöiden vaiheessa (arvio 1/2027)
Lainan takaisinmaksusuunnitelma pohjautuu Ely-maksatuksiin. Laina maksetaan takaisin Lapuan kaupungille Ely-keskukselta saatavien tukierin saavuttua, kuitenkin viimeistään 30 päivän kuluessa Ely-keskuksen maksun saapumisesta. Lapuan avantouimarit ry sitoutuu hakemaan Ely-keskukselta maksut säännöllisesti kuukausittain toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Yhdistys sitoutuu maksamaan välirahoituksen takaisin viimeistään 30 päivän sisällä siitä, kun ELY- keskus on suorittanut hankkeen loppuselvityksen jälkeen hanketuen Lapuan avantouimarit ry:lle.
Väliaikaisrahoitusta ehdotetaan maksettavan Lapuan avantouimarit ry:lle kolmessa erässä. Koska Lapuan avantouimarit ry hakee Ely-keskukselta maksuja säännöllisesti kuukausittain toteutuneiden kustannusten mukaisesti, vähennetään ennen kunkin Lapuan kaupungin maksuerän suorittamista siitä täysimääräisesti kaikki ne maksatukset, jotka Lapuan avantouimarit ry on jo saanut Ely-keskukselta. Yhdistyksen on esitettävä kaupungille taloudellinen selvitys Ely-keskuksen suorittamista maksatuksista maksatushakemuksen yhteydessä.
Lapuan kaupunginvaltuuston kokouksen 28.6.2021 § 7 päätöksen mukaisesti Lapuan kaupunginhallitus voi myöntää EU- rahoitteisiin eri organisaatioiden (esim. Aisapari, ELY- keskus, Business Finland, Tem jne) koordinoimiin ohjelmakauden 2021- 2027 investointi- ja kehittämishankkeisiin hakemuksesta välirahoitusta enintään 100.000 euroa korottomana antolainana. Hankekohtaisen päätöksen korottoman antolainauksen määrästä ja myöntämisestä tekee päätöksen mukaisesti kaupunginhallitus. Lapuan avantouimarit ry:n välirahoitushakemus on suurempi kuin 100.000 euroa, joten päätöksen välirahoituksen myöntämisestä tekee Lapuan kaupunginvaltuusto.
Nyt haettava välirahoitus on merkittävä, joten korottoman antolainan maksaminen kolmessa erässä on tarkoituksenmukaista. Ennen toisen ja kolmannen maksuerän maksuunpanoa yhdistyksen tulee toimittaa taloudellinen selvitys hankkeen toteutuneista kustannuksista ja saaduista Ely:n maksatuksista sekä vähennettävä ne maksueristä.
Hanke on toteutettava 31.12.2027 mennessä.
Lapuan avantouimarit ry väliaikaisrahoitushakemus sisältäen takaisinmaksusuunnitelman 7.11.2025, Elyn hankepäätös 490121/ 2.7.2025, kustannusarvio, Lapuan avantouimarit ry:n hallituksen pöytäkirja 16.4.2025 on oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Lapuan avantouimarit ry:lle myönnetään 219.154,32 euron suuruinen koroton antolaina saunarakennushankkeeseen seuraavasti:
1. laina on enintään 219.154,32 euroa ja se maksetaan Lapuan avantouimarit ry:lle kolmessa erässä. Kunkin erän enimmäismäärä on 73.051,44 euroa.
2. Toisen ja kolmannen erän maksusta vähennetään Ely-keskuksen maksama hanketuki. Toisen ja kolmannen erän maksuunpanon edellytyksenä on, että kaupungille on toimitettu taloudellinen selvitys hankkeen toteutuneista kustannuksista sekä saaduista Ely-keskuksen maksatuksista.
3. Jäljelläoleva laina on maksettava takaisin Lapuan kaupungille Lapuan avantouimarit ry:lle myönnetyn kolmannen erän jälkeen ELY-keskuksen suorittamien hanketukien mukaisesti 30 päivän sisällä jokaisesta ELY-keskuksen suorittamasta hanketukierästä.
Päätös
Keskustelun alussa kaupunginjohtaja esitti korjatun muutosehdotuksen, jonka mukaan kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Lapuan avantouimarit ry:lle myönnetään 219.154,32 euron suuruinen koroton antolaina saunarakennushankkeeseen seuraavasti:
1. Laina on enintään 219.154,32 euroa ja se maksetaan Lapuan avantouimarit ry:lle kolmessa erässä. Kunkin erän suuruus on 73.051,44 euroa.
2. Toisen ja kolmannen erän maksuunpanon edellytyksenä on, että kaupungille toimitetaan taloudellinen selvitys hankkeen toteutuneista kustannuksista ja saaduista Ely-keskuksen maksatuksista.
3. Lainaa maksetaan Lapuan kaupungille takaisin sitä mukaa, kun Lapuan avantouimarit ry saa ELY- keskuksen hanketukimaksatuksia. Takaisinmaksu on suoritettava 30 päivän sisällä ELY-keskuksen maksatuksen saapumisesta ja sen on vastattava Ely-keskuksen maksamaa tukisummaa.
Keskustelun jälkeen, kaupunginjohtaja teki muutetun ehdotuksen: asia palautetaan takaisin valmisteluun ja valmistelun aikana arvioidaan uudelleen saunarakennuksen sijainti. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan jälkimmäisen muutetun ehdotuksen yksimielisesti.