Perustelut
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut haun erityisavustukselle harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen lukuvuodelle 2026–2027, ja hakemukset käsitellään Lupa- ja valvontavirastossa. Avustuksen keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä huomioiden erityisesti perusopetuksen 1.–9. vuosiluokkien oppilaat.
Lapuan kaupungin valmistelema hanke nimeltä #lapuanmalli 2026-2027 keskittyy lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseen, harrastusten saavutettavuuden parantamiseen sekä etsivän harrastustyön kehittämiseen. Hankkeen suunnittelussa on hyödynnetty laajasti vuoden 2024 koululaiskyselyn tuloksia, aiempien hankekausien kokemuksia sekä suoraa vuoropuhelua lasten ja nuorten kanssa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 188.600 euroa, josta haettavan valtionavustuksen osuus on 141.450 euroa ja kaupungin omarahoitusosuus 47.150 euroa. Valtionavustus kattaa 75 prosenttia kokonaiskustannuksista. Hankkeen toiminta on luonteeltaan perusopetuksen oppilaisiin kohdistuvaa ja se integroidaan osaksi koulujen lukuvuosisuunnitelmia, minkä vuoksi toiminta kuuluu toiminnallisesti ja taloudellisesti sivistyslautakunnan alaisuuteen. Hyvinvointilautakunta on osallistunut valmisteluun erityisesti vapaa-ajan palveluiden ja kolmannen sektorin yhteistyön asiantuntijana, mutta esittää asian sivistyslautakunnan lopullisesti päätettäväksi.
Ennakkoarviointi suhteessa kuntastrategiaan
Hanke toteuttaa suoraan Lapuan kaupungin strategiaa 2023–, jonka visiona on hyvinvoiva ja elinvoimainen kaupunki. Toiminta edistää strategista tavoitetta hyvinvoinnin lisäämisestä ja vastaa lupaukseen terveistä sekä hyvinvoivista kasvu- ja oppimisympäristöistä. Strategian mukainen osallistava toimintatapa toteutuu lasten ja nuorten kuulemisena harrastustoiveista, ja yhteistyö paikallisten seurojen kanssa vahvistaa tavoitteellista verkostoitumista. Hanke tukee myös yhteisöllisyyttä kaupungin veto- ja pitovoiman kärkenä tarjoamalla laadukkaita harrastusmahdollisuuksia kaikille lapsille heidän taustastaan riippumatta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi
Sivistyslautakunta merkitsee Lapuan kaupungin hankehaun Suomen malli - #lapuanmalli 2026-2027 tiedokseen.