Kaupunginhallitus, kokous 18.5.2026

§ 159 Konsernijohdon ennakkokanta Lapuan Kotiasunnot Oy:n investoinneista ja lainan ottamisesta

LAPDno-2026-292

Valmistelija

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Perustelut

Lapuan kaupungin konserniohjeen mukaisesti tytäryhteisön on hankittava Lapuan kaupungin konsernijohdolta kirjallinen ennakkokanta tehdessään päätöstä merkittävästä asiasta. Velvollisuus kaupungin kannan hankkimiseen on tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajalla, toimitusjohtajalla tai vastaavalla.

Konserniohjeen 11 §:n mukaisesti ennakkokanta on hankittava mm. investoinneista, jotka eivät ole talousarviossa sekä lainanottoon.

Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimialana on hankkia ja omistaa kiinteistöjä ja huoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita Lapuan kaupungissa sekä vuokrata kiinteistöjä ja huoneistoja. Yhtiö voi myös harjoittaa isännöintiä, kiinteistönhoito- ja siivoustoimintaa, konsultointia sekä muuta rakennusalaan liittyvää toimintaa.

Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja ja hallitus on kokouksessaan 5.5.2026 päättänyt pyytää ennakkokantaa investoinneista ja lainan ottamisesta. Lapuan Kotiasunnot Oy:n hallitus on myös kokouksessaan 5.5.2026 käsitellyt yhtiön tervehdyttämisohjelman.

Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Ville Yli-Rantala ja hallituksen puheenjohtaja Matti Kangas esittelevät tilannekatsauksen Lapuan Kotiasunnot Oy:n tilanteesta sekä tulevista investoinneista ja niihin liittyvistä lainatarpeista.

Ennakkokannan allekirjoittavat kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

1.    antaa ennakkokannan Lapua Kotiasunnot Oy:lle pyydetyiltä osin.

2.    valtuuttaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan allekirjoittamaan Lapuan kaupungin puolesta ennakkokannan.

Päätös

Kokouksessa oli läsnä tämän pykälän esittelyn ajan klo 18.29 - 19.56 Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtaja Ville Yli-Rantala ja Lapuan Kotiasunnot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Kangas. Ville Yli-Rantala ja Matti Kangas poistuivat kokouksesta pykälän esittelyn jälkeen ennen päätöksentekoa. 

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki poistui kokouksesta klo 20.14. 

Esteellisyys

  • Esteellisenä (yhteisöjäävi) kokouksesta poistuivat tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.29 - 20.14 väliseksi ajaksi kaupunginhallituksen jäsenet Sari Oja-Lipasti, Ritva-Leena Heikkinen, Jussi Vaahtoniemi sekä Matti Kangas. Matti Kangas oli kutsuttu kokoukseen esittelemään asiaa klo 18.29 - 19.56 väliseksi ajaksi.
    Kokouksessa oli läsnä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 18.29 - 20.14 varajäsenet Jaana Tuuri, Jorma Kallio sekä Tiina Kujanpää.