Perustelut
Lapuan kaupungin Vahvuutena välittäminen-ajatus siivittää tänäkin vuonna hyvinvoinnin edistämisen työtä osana muita kaupungin strategisia tavoitteita. Viime vuonna ajatuksen alla kokeiltiin ja toteutettiin niin uusia ideoita kuin hyviä käytänteitäkin:
- Kulttuuri- ja nuorisopalvelujen järjestöavustukset sekä nuorisopalvelujen osallistuvan budjetoinnin kampanja painottuivat vahvuutena välittäminen-ajatukseen.
- MIELI HYVIN - Lapset ja nuoret Lapualla -sivusto julkaistiin kaupungin verkkosivuilla.
- HyväSauma-kohtaamispaikan toiminta käynnistyi alkusyksystä Lapuan kaupungin ja Lapuan Sininauha ry:n yhteisenä kokeiluna, ja jatkuu keväällä 5.2. järjestettävän suunnittelupäivän merkeissä.
- Teinineuvolaa toteutettiin Lapualla pilottina syksyn ajan 5 kunnan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen yhteistyönä. Pilotointi jatkuu kevään ajan, ja erityisesti toiminnan kohdennettuun markkinointiin panostetaan.
- Tapahtumia: Duudsonien vierailu yläkoululla 25.1.2024. Koko kaupungin vanhempainilta 7.5.2024. Vanhusten viikon juhla 8.10.2025. Tuukka Raittiin ja Mehmet Hetemajn luento yhteisöllisyyden merkityksestä lasten, nuorten ja aikuisten hyvinvoinnin pohjana (osa Pukkiklassikko-hyväntekeväisyystapahtumaa) 12.12.2024. Perheiden joulutapahtuma 14.12.2024.
Vuonna 2025 merkittävässä roolissa on laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2025 sekä hyvinvointisuunnitelman 2025-2029 laatiminen. Hyvinvointisuunnitelma tullaan laatimaan osallistavalla tavalla yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi suunnitelmana on:
- Vakiinnuttaa ikäryhmittäisten hyvinvointiryhmien toiminta
- Jatkaa HyväSauma- sekä teinineuvolan pilottikokeiluja kevään ajan. Myös Sateenkaaritupa-toiminta jatkuu keväällä yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa.
- Laajentaa ja vakiinnuttaa Kaikukortti-toimintaa Lapualla.
- Nuorisovaltuuston päivitetyn toimintasäännön mukaisen toiminnan vakiinnuttaminen, uuden nuvan järjestäytyminen ja toiminnan jatkuminen toimikauden vaihtuessa.
- Muiden vaikuttamistoimielinten järjestäytyminen ja toiminnan jatkuminen toimikauden vaihtuessa.
- Sekä jatkaa muita vaikuttaviksi havaittuja välittämisen tekoja: nuorisopalvelujen osallistuva budjetointi, järjestöavustusten painotus, järjestötapaamiset, koulujen hyvinvointikysely, osallistava ja hyte-tarpeisiin pohjautuva uimahallisuunnittelu, erilaiset tapahtumat jne.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi
Hyvinvointilautakunta merkitsee Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimialan ajankohtaiset asiat 1/2025 tiedokseen.
Päätös
Hyvinvointilautakunta kuuli hyvinvointikoordinaattori Riina Turjaa asiassa ja hyväksyi sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksen.