Kaupunginhallitus, kokous 15.12.2025

§ 452 Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1.-30.11.2025

LAPDno-2024-426

Valmistelija

  • Anne Marjamäki, Talouspäällikkö, anne.marjamaki@lapua.fi

Perustelut

Verotulot ja valtionosuudet

Vuoden 2025 marraskuun loppuun mennessä kunnallisveroa on kertynyt 22,9 milj. euroa eli 89 %:talousarviosta. Kunnallisverotuloja on kertynyt 0,7 milj. euroa vähemmän talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Syyskuusta lähtien kunnallisverokertymä alkoi jäädä budjetoidusta tasosta ja kehitys on jatkunut saman suuntaisena loka- ja marraskuussa. Myös päivitetyissä veroennusteissa arvioitua kunnallisverokertymää on laskettu.  Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna kunnallisverotuloja on kertynyt 0,3 milj. euroa enemmän.

Kiinteistöveroa on kertynyt marraskuun loppuun mennessä 3,37 milj. euroa eli 97,5 % budjetoiduista kiinteistöverotuloista. Kiinteistöverotuotoille on luonteenomaista, että ne kertyvät epätasaisesti ja tilityksissä on suurta kuukausittaista vaihtelua. Merkittävimmät kiinteistöverotilitykset ajoittuvat loppukesään ja syksyyn ja merkittävimmät tilitykset on nyt saatu.   

Yhteisöveroa on kertynyt marraskuun loppuun mennessä 2,36 milj. euroa eli 96,2 % talousarviosta. Yhteisöverotuloa on kertynyt 0,1 milj. euroa enemmän talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna. Edelliseen vuoteen verrattuna yhteisöverotuloja on kertynyt lähes yhtä paljon. Yhteisöverotulojen kehitys on ollut myönteistä talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Yhteisöveron kertymä on herkkä suhdannevaihteluille ja yritysten tuloskehitykselle ja sen määrä voi vaihdella neljännesten välillä.

Verotulojen kokonaiskertymä on raportointiajalta 28,67 milj. euroa. Talousarvioon tasaiseen toteutumaan verrattuna verotuloja on kertynyt 0,4 milj. euroa vähemmän, mikä vastaa 1,1 %-yksikköä. Verotulojen kertymä on jäänyt jälkeen talouden tasaisesta toteutumasta, mikä johtuu kunnallisverotulojen pienemmästä kertymästä. Kuluvan vuoden tuoreimpien verotuloennusteiden mukaan kunnallisveron loppuvuoden kertymä ennuste alenee  johtuen pienemmistä ennakonpidätyksistä. Kunnallisverotuloihin on tehty - 0,5 milj. euron talousarviomuutos joulukuussa. Nyt esitetyt talousarvioluvut ovat vielä alkuperäisen talousarvion mukaisia eli talousarviomuutosta ei ole vielä marraskuun talousraporteissa otettu huomioon. 

Valtionosuuksiin on budjetoitu 13,3 milj. euroa. Marraskuun loppuun mennessä valtionosuuksia on tilitetty 13,3 milj. euroa. Valtionosuudet tilitetään kuukausittain.

Käyttötalous ja vuosikate 1.1. - 30.11.2025

Liitteenä oleva ta­lou­den toteutumaraportti sisältää sekä sisäiset että ul­koi­set erät.

Talouden tasainen toteutumaprosentti on 91,7 %.

Toimintatuotot ovat 16,7 milj. euroa ja toimintakulut ovat 56,5 milj. eu­roa.

Toimintakate on -39,6  milj. euroa ja vuosikate on 7,4 milj. euroa. Lapuan kaupungin talous on toteutunut  talousarviota parempana. Koko vuoden lopullista tulosta arvioitaessa on kuitenkin pidettävä mielessä, että loppuvuoden kulut ovat yleensä alkuvuotta raskaampia, mikä on hyvä ottaa huomioon talouden toteutumaa tarkasteltaessa  Talouden toteutumalukuja voidaan kuitenkin pitää tasapainoisena tarkastelujakson osalta. Toimintakulut ovat alittuneet 3,5 %-yksikköä talouden tasaiseen to­teu­tu­maan verrattuna. Tämä vastaa 2,2 milj. euroa. Toimintatuotot ovat toteutuneet 93,5 %.sti.

Kaupunginhallituksen ja lautakuntien talousarvioiden to­teu­tu­mi­nen 1.1. - 30.11.2025

Kaupunginhallituksen toimintatuotot ovat 4,4 milj. euroa ja toimintakulut 8,6 milj. euroa. Toimintakate on -4,2  milj. euroa. Kaupunginhallituksen toimintakate on alittunut talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,8 milj. euroa eli 15,2 %-yksikköä. Toimintakatteen alittuminen selittyy merkittäviltä osin hyvällä toimintatuottojen kehityksellä. Toimintakulut ovat toteutuneet 90,2%:sti eli ne ovat 1,5%-yksikköä talouden tasaista toteutumaa pienemmät. Kaupunginhallituksen toimintakulut eivät ole verrannolliset edelliseen vuoteen, koska työllisyyspalvelujen kustannukset ovat mukana kaupunginhallituksen luvuissa vuoden 2025 alusta lähtien sillä työllisyyspalveluiden siirto kunnille on tapahtunut vuoden 2025 alusta.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat 0,8 milj. euroa ja toimintakulut 26,7 milj. euroa. Toimintakate on -25,97 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 91,7 %:sti talousarvioon verrattuna eli toimintakate on tasaisen toteutuman tasolla. Toimintatuotot ovat toteutuneet talousarvioon nähden vain 59,8%:sti eli ne ovat alittuneet 31,9 %-yksikköä talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna. Tämä vastaa 0,4 milj. euroa. Sivistyslautakunnan toimintakulut ovat toteutuneet 90,4 %:sti eli toimintakulut ovat alittuneet 1,3 %-yksikköä talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna (0,5 milj. euroa). Sivistyslautakunnan hankerahoja on siirretty käyttötalouteen 9 ensimmäiseltä kuukaudelta hankkeiden kulujen mukaisessa suhteessa. Edelliseen vuoteen verrattuna sivistyslautakunnan toimintakulut ovat kasvaneet 0,5 milj. eurolla mikä vastaa 1,9 %:a. Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat jääneet merkittävästi budjetoidusta tasosta, joten on olemassa merkittävä riski siitä, että sivistyslautakunnan talousarvio ylittyy toimintatuottojen alittumisen vuoksi. 

Hyvinvointilautakunnan toimintatuotot ovat 1 milj. euroa ja toimintakulut 6,65 milj. euroa. Toimintakate on -5,6 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 87,1 %:sti eli toimintakate on alittunut 4,6 %-yksikköä talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna, mikä vastaa 0,3 milj. euroa. Hyvinvointilautakunnan hankerahoja on siirretty käyttötalouteen 9 ensimmäiseltä kuukaudelta hankkeiden kulujen mukaisessa suhteessa. Edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna toimintakulut ovat kasvaneet 0,1 milj. euroa mikä vastaa 1,7 %:ia. 

Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat 10,3 milj. euroa ja toimintakulut ovat 14,2  milj. euroa. Toimintakate on -3,6 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 68,4 %:sti. Teknisen lautakunnan toimintakate on alittunut 23,2 %-yksikköä mikä vastaa 1,2 milj. euroa. Vanhan lukion tontilla on uimahallin ja lp-alueen rakentamisen yhteydessä todettu öljyllä pilaantuneita maita myös aiemmin kunnostetun alueen ulkopuolelta. Kunnostustoimenpiteistä on aiheutunut käyttötalouteen arviolta 0,1 milj. euron lisäkustannukset, joita ei ole talousarviossa huomioitu. Pilaantuneiden maiden kunnostus aiheuttaa käyttötalouteen n. 0,1 milj. euron ylitysuhan. Em. lisäkustannukset eivät näy ylityksenä lautakunnan talouden toteutumassa.

Ympäristölautakunnan toimintatuotot ovat olleet 0,2 milj. euroa ja toimintakulut 0,3 milj. euroa. Toimintakate on -0,1 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 51,9 %:sti. Ympäristölautakunnan toimintakate on alittunut talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,1 milj. eurolla.

Ennuste talouden toteutumasta

Toimintatuottoihin on budjetoitu 17,8 milj. euroa. Toimintatuottojen toteutuma marraskuun lopussa on ollut n. 16,7 milj. euroa. Toimintatuottojen tasainen toteutuma olisi 91,7 %. Toimintatuottoja on marraskuun lopussa kertynyt 1,9%-yksikköä talousarvion tasaista toteutumaa paremmin. Tämä vastaa 0,3 milj. euroa. 

Toimintakuluihin on budjetoitu 64,1 milj. euroa. Marraskuun lopun toteutuman mukaan toimintakulut olivat 56,5 milj. euroa. Talousarvio on toteutunut toimintakulujen osalta 88,2 %:sti. Alitusta on talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 3,5 %-yksikköä, mikä vastaa 2,2 milj. euroa. Toimintakulut ovat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 1 milj. euroa suuremmat, mikä vastaa 1,7 prosenttia. 

Toimintakatteeksi on budjetoitu -45,9 milj. euroa. Marraskuun lopussa toimintakate oli –39,6 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut talousarvioon verrattuna 86,3 %:sti. Toimintakate on alittunut 2,5  milj. eurolla (5,4 %-yksikköä) marraskuun lopun tilanteessa.

Verotuloja on kertynyt marraskuun loppuun mennessä 28,7 milj. euroa ja valtionosuuksia 13,3 milj. euroa. Verotuloja on kertynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,4 milj. euroa (1,1 %-yksikköä) vähemmän. Kunnallisverotulojen kertymä on marraskuun loppuun mennessä jäänyt talousarvion mukaista tasaista kertymää pienemmäksi. Syyskuussa alkanut kehityssuunta ei ole kääntynyt, mikä antaa viitteitä verotulojen kertymän hidastumiseen suhteessa talousarvioon. Tuoreimmissa verotuloennusteissa on alennettu kunnallisverotulokertymäennusteita johtuen pienemmistä ennakonpidätyksistä. Myös työllisyyden odotettua heikompi kehitys kuluvana vuonna on johtanut siihen, että palkkatulojen kehitysarvio on heikentynyt. Nykyisen kehityksen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä että kunnallisverotulot jäävät budjetoitua pienemmiksi. Tämän kehityssuunnan perusteella kunnallisverotulojen kertymän arvioidaan jäävän alle budjetoidun tason. Valtuusto on 8.12.2025 hyväksynyt 0,5 milj. euron vähennyksen kunnallisverotulojen talousarviolukuun. Uusi arvio kunnallisverotulojen kertymästä on 25,261 milj. euroa.  Verokertymän jääminen ennusteesta vaikuttaa tilikauden tulosta heikentävästi. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna verotuloja on  kertynyt 0,4 milj. euroa enemmän (1,5%).

Valtionosuuksia tilitetään kuukausittain ja ne ovat noudattaneet talousarvion tasaista toteutumaa. Valtionosuuksia on tilitetty marraskuun loppuun mennessä 13,3 milj. euroa.

Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmän rahoitustuotot ovat 5 milj. euroa. Talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna rahoitustuotot ovat toteutuneet 97,8 %:sti. Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmä sisältää sisäiset korkotuotot, joiden osuus on n. 6 milj. euroa marraskuun lopussa. Lainojen korkokuluja on maksettu 1,1 milj. eurolla.

Vuosikate on 7,4 milj. euroa. Vuosikate on 1  milj. euroa parempi kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Vuosikate on myös 3 milj. euroa talouden tasaista toteutumaa parempi.

Toimintakulut ovat marraskuun talousraporteilla 2,2 milj. euroa pienemmät talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Kulukehitys verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan on ollut 1,7 %. Koska tätä vuotta on enää jäljellä yksi kuukausi, voidaan varovaisesti arvioida että toimintakulujen kasvu pysyisi kohtuullisella tasolla. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että joulukuussa on tavanomaista enemmän toimintakuluja, kun tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä pyritään kohdistamaan kulut oikealle vuodelle. Tästä syystä toimintakulut saattavat vielä kasvaa jonkin verran vuoden lopussa.  Lapuan kaupungin talous on toteutunut marraskuun lopussa talousarviota parempana ja talouden toteutumalukuja voidaan  pitää tasapainoisena tarkastelujakson osalta ja tämän perusteella ennakoidaan, että tilikausi toteutuu talousarviota parempana. Verotulojen lopulliseen kertymään sisältyy kuitenkin riskiä, jolla suora vaikutus tilikauden tulokseen. 

Taloustilanteen aktiivinen seuranta, toimenpideohjelman sekä kustannustietoisten ratkaisujen tekeminen ovat kuitenkin ehdottoman tärkeitä tekijöitä talouden tasapainon saavuttamisessa.

Investointien nettomenot ovat olleet 8,3 milj. euroa eli 67,4 % investointien nettomäärärahasta. Vuoden 2025 nettoinvestointimääräraha on 12,4 milj. euroa.

Lainamäärä marraskuun lopussa on 63,8 milj. euroa, joista lyhytaikaisten lainojen määrä on 25 milj. euroa. Lainoja on lyhennetty 0,5 milj. euroa marraskuun loppuun mennessä vuoden 2024 lopun tilanteeseen verrattuna. Joulukuussa on suunnitteilla nostaa 5 milj. euron pitkäaikainen laina, jolla on vaikutusta lainamäärän kasvuun vuonna 2025. 

Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1. - 30.11.2025  on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi talouden toteutuman 1.1.-30.11.2025

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.