Kaupunginhallitus, kokous 8.4.2024

§ 98 Lapuan kaupungin strategia 2023 - / Toimenpiteet tulevaisuuden skenaarioiden ja lupausten toteuttamiseksi

LAPDno-2023-455

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Perustelut

Lapuan kaupungin strategian päivitystyö aloitettiin kesällä 2022. Osallistamista toteutettiin otakantaa.fi -kyselyn avulla. Lisäksi asukkaille järjestettiin mahdollisuus osallistua tulevaisuuden suunnitteluun osana Taidemuseon avoimia ovia 23.9.2023. Kyselyjen myötä kartoitettiin asuinpaikan valintaan vaikuttavia tekijöitä, Lapuan vahvuuksia sekä keinoja Lapuan veto- ja pitovoiman lisäämiseen.

Elokuussa 2022 valtuutetuille järjestettiin tulevaisuus -työpaja, jonka avulla arvioitiin tulevaisuuden skenaarioita. Valtuuston talousarvioseminaarissa käytiin läpi kuntalaisten osallistamisessa saatuja palautteita ja näkemyksiä.

Strategian päivityksessä otettiin huomioon se, että strategisten tavoitteiden tulisi mahdollisuuksien mukaan ulottua yhtä valtuustokautta pidemmälle ajalle, vaikka strategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudella.

Kevätkaudella 2023 järjestettiin useita strategian päivityspalavereja. Lapuan kaupungin johtoryhmä ja kaikkien toimialojen johtoryhmät kokoontuivat ja valmistelivat strategian päivitystä ennen ja jälkeen valtuutettujen strategiapalavereja. Eri osa-alueiden tärkeyksien ja tyytyväisyyksien arvioinnissa hyödynnettiin Mentimeter -sovellusta, joka mahdollisti reaaliaikaisen palautteen strategiatyöskentelyssä.

Lapuan kaupungin visiona on olla hyvinvoiva, kasvava ja elinvoimainen. Strategian mukaisia tulevaisuuden skenaarioita ovat

-          digitaalisuus ulottuu kaikkialle

-          yhteisöllisyys kaupungin veto- ja pitovoiman kärkenä

-          kestävä kehitys innovaatioiden ajurina.

Strategiamme mukaisia tavoitteita ovat hyvinvoinnin lisääminen, kasvun varmistaminen ja talouden tasapainon ylläpitäminen.

Hyvinvoinnin osalta huomioimme ikäryhmittäin lapset ja nuoret, työikäiset sekä ikäihmiset. Hyvinvoinnin lisäämisen alatavoitteita ovat mm. työ- ja toimintakyky, hyvinvoiva arki, elämänlaatu ja mielen hyvinvointi, palveluiden saatavuus, sähköiset palvelut ja osallisuus. Hyvinvoinnin lisäämisen tavoitetta seurataan toteuttamalla tyytyväisyystutkimuksia asukkaille, henkilöstölle, yrityksille ja kolmannelle sektorille.

Kasvun varmistamisen osalta alatavoitteita ovat mm. väestönkasvu ja -rakenne, yrityskannan vahvistuminen, maankäytön ja rakentamisen ratkaisut sekä työllisyyden edistäminen ja osaavan työvoiman saatavuuden parantaminen.

Talouden tasapainon ylläpitämisessä hyödynnämme osana päivittäistä johtamista kymmenen kohdan toimenpideohjelmaamme:

-          tulopohjan laajentamis- ja tehostamistoimenpiteet

-          prosessien kuvaaminen ja kehittäminen toiminnan tehostamiseksi, digitalisaation lisääminen

-          toiminnallisten muutosten toteuttaminen pääasiallisesti eläköitymisten yhteydessä

-          organisaatiorakenteiden läpikäynti ja arviointi sekä tarvittaessa hierarkian keventäminen

-          poikkihallinnollisen yhteistyön ja kolmannen sektorin kanssa tapahtuvan yhteistyön lisääminen toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten säästämiseksi

-          palveluverkon arviointi ja rakenteellisten muutosten esitykset

-          palvelutason arviointi ja rakenteellisten muutosten esitykset

-          hankintatoimen kehittäminen

-          kustannusten välttämättömyyden tarkempi arviointi, tiiviimpi seuranta ja sisäinen koulutus

-          strategisten omistusten arviointi ja toimenpide-esitykset.

Asetettujen tavoitteiden perustana ovat lupauksemme. Strategian mukaiset toimenpiteet keskittyvät tavoitteiden saavuttamiseen ja lupausten tyytyväisyyden lisäämiseen. Lapuan kaupungin strategian mukaisia lupauksia ovat:

-          voimaa kulttuurista ja liikunnasta

-          tekevälle töitä, työlle tekijöitä

-          turvallinen tulevaisuus

-          kaikille sopivaa asumista

-          terveet ja hyvinvoivat kasvu- ja oppimisympäristöt

-          tänään hyviä ja huomenna vielä parempia

-          innostavaa yhteistyötä onnistuen

-          kaikkia ja kaikkea kunnioittaen.

Lapuan kaupungin toiminnan perustana on kannustava ja innostava ilmapiiri, arvostava ja asiakaslähtöinen asenne sekä vaikuttavat, tehokkaat ja laadukkaat palvelut.

Tapamme toimia on osallistaa, toimia oikea-aikaisesti ja avoimesti, kehittää, uudistaa ja ylläpitää, innovoida kokeilevasti sekä verkostoitua ja tehdä yhteistyötä tavoitteellisesti.

Lapuan kaupungin strategian toteuttamiseksi tullaan laatimaan strategiakaudella toteutettavat toimialakohtaiset toimenpiteet, joiden avulla voidaan päästä tavoitteisiin sekä lisätä tyytyväisyyttä eri osa-alueilla.

Oheismateriaalina on strategiakartta ja strategiayhteenveto.

Ehdotus

Esittelijä

Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Lapuan kaupungin strategian liitteiden mukaisesti.
 

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen. 

Ehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle,​ että se hyväksyy Lapuan kaupungin strategian liitteiden mukaisesti.
 

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen. 

Valtuutettu Olli-Matti Lahdensuo poistui kokouksesta klo 18.26 - 18.29 väliseksi ajaksi. 

Valmistelija

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Perustelut

Lapuan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Lapuan kaupungin strategian kokouksessaan 12.6.2023. Hyväksytyn strategiamme mukaisia tavoitteita ovat hyvinvoinnin lisääminen, kasvun varmistaminen ja talouden tasapainon ylläpitäminen.

Hyvinvoinnin varmistamisen tavoitteita on asetettu laajassa hyvinvointisuunnitelmassa. Hyvinvointisuunnitelman painopisteiden ja tavoitteiden vuosittainen arviointi tehdään hyvinvointiraportissa. Henkilöstön hyvinvointiin liittyen on laadittu työhyvinvointiohjelma, jossa on asetettu henkilöstön hyvinvointiin liittyviä tavoitteita. Lisäksi vuosittain julkaistaan henkilöstökertomus, joka antaa kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta.

Kasvun varmistamisen osalta alatavoitteita ovat mm. väestönkasvu ja -rakenne, yrityskannan vahvistuminen, maankäytön ja rakentamisen ratkaisut sekä työllisyyden edistäminen ja osaavan työvoiman saatavuuden parantaminen. Kasvun varmistamisen tavoitteita ja niiden toteutumista on käsitelty tasekirjassa.

Talouden tasapainon ylläpitämisessä hyödynnämme osana päivittäistä johtamista kymmenen kohdan toimenpideohjelmaamme:

-          tulopohjan laajentamis- ja tehostamistoimenpiteet

-          prosessien kuvaaminen ja kehittäminen toiminnan tehostamiseksi, digitalisaation lisääminen

-          toiminnallisten muutosten toteuttaminen pääasiallisesti eläköitymisten yhteydessä

-          organisaatiorakenteiden läpikäynti ja arviointi sekä tarvittaessa hierarkian keventäminen

-          poikkihallinnollisen yhteistyön ja kolmannen sektorin kanssa tapahtuvan yhteistyön lisääminen toiminnan tehostamiseksi ja kustannusten säästämiseksi

-          palveluverkon arviointi ja rakenteellisten muutosten esitykset

-          palvelutason arviointi ja rakenteellisten muutosten esitykset

-          hankintatoimen kehittäminen

-          kustannusten välttämättömyyden tarkempi arviointi, tiiviimpi seuranta ja sisäinen koulutus

-          strategisten omistusten arviointi ja toimenpide-esitykset.

Talouden tasapainon toimenpideohjelmiin on asetettu toimialakohtaiset toimenpiteet, joita tullaan seuraamaan lautakunnissa ja hallituksessa.

Lapuan kaupungin toiminnan perustana on kannustava ja innostava ilmapiiri, arvostava ja asiakaslähtöinen asenne sekä vaikuttavat, tehokkaat ja laadukkaat palvelut.

Tapamme toimia on osallistaa, toimia oikea-aikaisesti ja avoimesti, kehittää, uudistaa ja ylläpitää, innovoida kokeilevasti sekä verkostoitua ja tehdä yhteistyötä tavoitteellisesti.

Tulevaisuuden skenaarioiden mukaisia tavoitteita ovat

-          digitaalisuus ulottuu kaikkialle

-          yhteisöllisyys kaupungin veto- ja pitovoiman kärkenä

-          kestävä kehitys innovaatioiden ajurina.

Tulevaisuuden skenaarioiden mukaisille tavoitteille on asetettu toimenpiteet, joilla tavoitteet voidaan saavuttaa. Lisäksi on laadittu erillinen kestävän kehityksen ohjelma, jota seurataan vuosittain.

Asetettujen tavoitteiden perustana ovat lupauksemme. Strategian mukaiset toimenpiteet keskittyvät tavoitteiden saavuttamiseen ja lupausten tyytyväisyyden lisäämiseen. Lapuan kaupungin strategian mukaisia lupauksia ovat:

-          voimaa kulttuurista ja liikunnasta

-          tekevälle töitä, työlle tekijöitä

-          turvallinen tulevaisuus

-          kaikille sopivaa asumista

-          terveet ja hyvinvoivat kasvu- ja oppimisympäristöt

-          tänään hyviä ja huomenna vielä parempia

-          innostavaa yhteistyötä onnistuen

-          kaikkia ja kaikkea kunnioittaen.

Lapuan kaupungin strategian toteuttamiseksi on laadittu strategiakaudella toteutettavat toimialakohtaiset toimenpiteet koskien tulevaisuuden skenaarioita ja lupausten toteuttamista. Toimenpiteitä on käsitelty kaupunginvaltuuston iltakoulussa 18.3.2024, jonka jälkeen niihin on tehty tarvittavia lisäyksiä ja muutoksia.

Liitteenä on tulevaisuuden skenaarioihin liittyvät toimenpiteet ja lupauksiin liittyvät toimenpiteet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Lapuan kaupungin strategian mukaisesti laaditut toimenpiteet tulevaisuuden skenaarioiden ja lupausten tavoitteiden toteuttamiseksi liitteiden mukaisesti.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.