Perustelut
Perusopetuslain (8a §48f) mukaan kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Lapuan kaupunginvaltuuston (8.12.2025 §90) hyväksymässä talousarviossa vuodelle 2026 kohdassa 3.1.3 todetaan: ”Siltä osin kuin kaupunginvaltuusto ei ole erikseen vahvistanut joidenkin maksujen perusteita, lautakuntien tulee vahvistaa maksujen perusteet kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamalla tavalla. Lautakuntien tulee vuosittain tarkistaa maksujen määrät ja tehdä tarvittaessa kustannustason muutosta vastaavat tarkistukset.”
Aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävät enimmäismaksut ovat muuttuneet 1.1.2026 alkaen perusopetuslain muutoksen myötä (1369/2025). Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 148 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 197 euroa. Lisäksi maksut sidotaan indeksiin 1.8.2027 alkaen (perusopetuslaki § 48g). Jatkossa kuukausimaksujen enimmäisindeksit tarkistetaan kuntien peruspalveluiden hintaindeksin muutoksen mukaisesti. Indeksitarkastukset tehdään joka toinen vuosi.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 25.3.2025 §39 hyväksynyt tällä hetkellä voimassa olevat maksut seuraavasti:
A) Lapsi osallistuu toimintaan 1-10 pv kuukaudessa = 75€/kk
B) Lapsi osallistuu toimintaan yli 10 pv kuukaudessa = 150€/kk
Iltapäivätoiminnan kuukausimaksuun sisältyy ohjaus, tapaturmavakuutus, välipala ja toiminnassa käytettävät askartelu- yms. tarvikkeet. Toimintaa järjestetään koulupäivittäin klo 12-16 välisenä aikana eli lukuvuoden aikana 760 tuntia.
1.8.2026 alkaen toimintamaksuiksi esitetään seuraavaa:
A) Lapsi osallistuu toimintaan 1-10 pv kuukaudessa = 100€/kk
B) Lapsi osallistuu toimintaan yli 10 pv kuukaudessa = 180€/kk
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi
Sivistyslautakunta päättää perusopetuksen iltapäivätoiminnan maksuiksi 1.8.2026 alkaen:
A) lapsi osallistuu toimintaan 1-10 pv kuukaudessa = 100 €/kk
B) lapsi osallistuu toimintaan yli 10 pv kuukaudessa = 180 €/kk