Perustelut
1. Rakennusvalvonnan uudistusta jatketaan rakennuttajavalvonnan osalta, pätevyystodistusten myöntämisen edellytyksiä laajennetaan.
Ympäristöministeriön tiedote 27.5.2026
Ympäristöministeriö valmistelee rakentamislakiin muutoksia, jotka mahdollistaisivat rakennuttajavalvonnan laajemman käytön sekä etäyhteyksin tehtävät viranomaiskatselmukset. Lisäksi ministeriö valmistelee pätevyyden osoittamislakiin tarvittavia täsmennyksiä. Tavoitteena on saada muutokset sisältävä hallituksen esitys lausuntokierrokselle kesäkuun aikana. Rakennuttajavalvonnan laajentamisella rakentamishankkeeseen ryhtyvälle ja tämän lukuun toimiville yksityisille toimijoille annettaisiin laajemmat mahdollisuudet valvoa työmaalla tapahtuvaa rakentamista. Rakennuttajavalvontaa voisi jatkossa käyttää myös asuinrakentamisessa, mikä ei nykylain mukaan ole mahdollista. Rakennuttajavalvonnan täytyisi tapahtua rakennusvalvonnan hyväksymän valvontasuunnitelman mukaisesti. Loppukatselmuksen hoitaisi myös jatkossa viranomainen eli rakennusvalvonta. Rakennuttajavalvonta on lain mukaan mahdollista myös nykyisin, mutta sitä on käytetty harvoin. Nykytilanteessa rakentamisaikaisen viranomaisvalvonnan suorittaa pääsääntöisesti rakennusvalvonta.
Rakentamisen viranomaiskatselmuksia, kuten rakennekatselmuksen tai ilmanvaihtolaitteiden katselmuksen, voisi jatkossa järjestää etäyhteyksillä, jos se olisi rakennusvalvonnan harkinnan mukaan katselmuksen laadun ja laajuuden kannalta perusteltua. Jos viranomaiskatselmuksen tarkoituksena olisi arvioida rakennustyön suoritusta ja vaikutuksia laajemmin tai pelkkä näköaisti ei riittäisi tarvittavien havaintojen tekemiseen, olisi katselmus syytä järjestää perinteisesti paikan päällä. Nykyisin viranomaiskatselmukset tehdään lähtökohtaisesti rakennuskohteella.
Uudistukset olisivat luonteeltaan mahdollistavia, eli rakennusvalvonta voisi sallia niiden käytön harkintansa mukaan. Uusia velvoitteita ei tulisi. Uudistukset auttaisivat rakennusvalvontaa kohdistamaan resursseja entistä paremmin, mikä sujuvoittaisi niiden toimintaa. Ministeriö on kerännyt toimialalta palautetta edellisen hallituksen aikana säädetyn pätevyyden osoittamislain toimivuudesta ja mahdollisista täsmennystarpeista.
Keskeisimpänä korjaustarpeena esiin on noussut, että voimassa oleva pätevyyden osoittamislaki mahdollistaa pätevyystodistusten myöntämisen ja ammattipätevyyksien tunnustamisen ainoastaan EU- ja ETA-kansalaisten EU- ja ETA-valtioissa hankittua ammattipätevyyttä koskien. Lakimuutos mahdollistaisi, että myös muiden kuin EU- ja ETA-maiden kansalaisten ja EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyys voitaisiin tunnustaa lain vaatimalla tavalla. Tämä on tarpeen, jotta esimerkiksi pitkään Suomessa työskennelleet EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneet henkilöt voivat jatkaa ammattinsa harjoittamista siirtymäajan päätyttyä.
Valmistelun aikana käydään läpi myös muut aiheesta järjestetyssä sidosryhmätilaisuudessa esiin nousseet täsmennystoiveet.
Vuoden 2025 voimaan tulleen rakentamislain myötä rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävistä tuli säänneltyjä ammatteja. Suunnittelijoiden ja työnjohtajien on osoitettava pätevyytensä tavanomaiseen, vaativaan, erittäin vaativaan ja poikkeuksellisen vaativaan suunnittelu- ja työnjohtotehtävään ympäristöministeriön valtuuttaman toimijan antamalla todistuksella.
Kuntaliiton tiedote 2026
2. Parvekekaiteiden sementtikuitulevyihin liittyvä putoamisvaara sekä lasikaiteiden turvallisuus. Onnettomuustutkintakeskus on 21.5.2026 antanut onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee parvekekaiteissa käytettäviä sementtikuituisia levyjä. Lujuustestien perusteella kyseiset levyt eivät ole sopivia putoamissuojaksi tai estämään putoamista. Rakennusvalvonta ohjeistaa asunto-osakeyhtiöitä ja muita kiinteistönomistajia ryhtymään toimiin parvekkeiden ja terassien levytysten turvallisuuden varmistamiseksi, jos rakennuksessa on sementtikuituiset levyt putoamissuojina. Lisäksi huomautetaan lasikaiteiden kiinnityksessä havaituista ongelmista, jotka on hyvä tarkistaa.
3. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Ympäristölautakunta merkitsee edellä mainitut tiedokseen.
Päätös
Lautakunta hyväksyi esityksen.
Lisäksi lautakunta päätti puheenjohtajan ehdotuksesta, että asiakastyytyväisyyskysely tehtäisiin tänä vuonna sekä rakennusvalvonnan että ympäristönsuojelun osalta.