Valmistelija
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Perustelut
Tero Juupajärvi on 4.9.2023 pyytänyt eroa Lapuan kaupungin kaikista luottamustoimista. Juupajärven eroanomus on oheismateriaalina.
Tero Juupajärvi on Lapuan kaupunginvaltuuston jäsen, Lapuan kaupunginhallituksen varajäsen ja Lapuan kaupungin sivistyslautakunnan jäsen.
Kuntalain (410/2015) 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 17 §:n 2 momentin nojalla, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Vaalilain (714/1998) 93 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Ehdotus
Esittelijä
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. myöntää Tero Juupajärvelle eron kaupunginvaltuuston valtuutetun tehtävästä, kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä sekä sivistyslautakunnan jäsenen tehtävästä.
2. kutsuu Tero Juupajärven tilalle valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi varavaltuutetun.
Lisäksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle esitetään, että hän pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun kuntalain 17 §:n mukaan.
3. valitsee Tero Juupajärven tilalle kaupunginhallituksen varajäseneksi ja sivistyslautakunnan jäseneksi uuden henkilön.
Päätös
Kaupunginjohtaja alusti asiaa.
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.