Hyvinvointilautakunta, kokous 18.9.2024

§ 121 Ilmoitusasiat

Perustelut

1) Opetushallitus on hakemuksesta myöntänyt Lapuan kaupungille Euroopan solidaarisuusjoukko-ohjelman laatumerkin:

Euroopan Solidaarisuusjoukot on Euroopan Unionin vapaaehtoisohjelma. Nuoret tekevät vapaaehtoistyötä jossakin Euroopan tai lähialueen maassa. Vapaaehtoistyöohjelmaan osallistuminen antaa mahdollisuuden kerätä kansainvälisiä kokemuksia ja tutustua toisen eurooppalaisen maan kulttuuriin ja siellä asuviin ihmisiin. Ohjelman kautta nuori pääsee kurkistamaan toisen maan arkeen samalla kun hän tekee paikallisyhteisöä hyödyttävää vapaaehtoistyötä ja kehittää omia valmiuksiaan ja oppii uusia taitoja. Osallistumisesta ei tule vapaaehtoiselle yleensä mitään kuluja. Euroopan solidaarisuusjoukot on Euroopan Unionin ohjelma, joten vapaaehtoisjakso on tuettu.  Tuki kattaa matkakulut kohdemaahan, vakuutuksen, majoituksen ja ruoan, kielenopetusta, pienen taskurahan sekä valmennuksen ennen lähtöä ja kohdemaassa. Lapuan kaupunki on ollut mukava vapaaehtoistoiminnassa jo vuodesta 2001 ja isännöinyt 14 vapaaehtoistyöntekijää.

Päätös

Hyvinvointilautakunta merkitsi ilmoitusasian tiedokseen.