Perustelut
Kunnan vastuulla on hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu alueellaan eli kunta tekee alustavan arvioinnin hulevesitulvista aiheutuvista tulvariskeistä ja mahdollisesti nimeää merkittävät hulevesitulvariskialueet (laki tulvariskien hallinta 620/2010 ja sitä täydentävä asetus 659/2010) Tulvariskilain mukaan tulvariskien alustava arviointi ja merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen tarkistetaan tarpeellisin osin kuuden vuoden välein. Ensimmäinen hulevesitulvariskien alustava arviointi tehtiin vuonna 2011 ja vuonna 2018 oli toinen arviointikierros.
Tulvariskien hallinnasta annetun lain 5 §:n mukaan kunta huolehtii hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelusta siten kuin lain 19 §:ssä säädetään. Lain 19 §:n mukaan kunta tekee alustavan arvioinnin hulevesitulvista aiheutuvista tulvariskeistä, nimeää hulevesitulvien merkittävät tulvariskialueet ja laatii alueille tulvavaarakartat ja tulvariskikartat noudattaen soveltuvin osin, mitä 7–9 §:ssä säädetään. Kunnan päätökseen merkittävien tulvariskialueiden nimeämisestä ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla.
Kunta laatii hulevesitulvan vuoksi merkittäväksi tulvariskialueeksi nimetylle alueelle tulvariskien hallintasuunnitelman noudattaen soveltuvin osin, mitä lain 10 ja 11 §:ssä sekä 12 §:n 1 momentissa säädetään. Suunnitelmaa laadittaessa on noudatettava myös, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä säädetään ympäristövaikutusten selvittämisestä. Kunta hyväksyy hulevesitulvariskien hallintasuunnitelman.
Osallistumisesta ja tiedottamisesta hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelussa on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 62, 65 ja 67 §:ssä säädetään kaavoitusmenettelystä ja vuorovaikutuksesta.
Lapuan kaupungin hulevesitulvariskien alustava arviointi on laadittu yhteistyössä kunnallisteknisten palvelujen, kaavoituksen ja ympäristötoimen kanssa.
Arvioinnin mukaan Lapuan kaupungin alueella ei ole tapahtunut hulevesitulvia, joista olisi aiheutunut tulvariskien hallinnasta annetun lain mukaisia merkittäviä vahingollisia seurauksia vuosina 2010-2024. Kaava- ja rakennushankkeiden ohella on pieniä haasteita ratkottu yksittäisin toimenpitein. Kokonaisvaltaiseen hulevesien hallinnan ja suunnittelun yhteistyötä eri teknisen toimialan palveluiden välillä on tehostettava ottamalla huomioon myös ilmastomuutoksien takia aiheutuvat haasteet. Lapuan kaupunki toteaa, ettei sen vastuualueella sijaitse tulvalain (620/2010) tai asetuksen (659/2010) mukaisia merkittäviä hulevesitulvariskialueita.
Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2024 liitteenä.
Lapuan kaupungin tekemän hulevesitulvariskien alustava arviointi on ollut nähtävillä 13.11. – 4.12.2024. Hulevesitulvariskien alustavan arvioinnin johdosta ei ole jätetty muistutuksia.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta hyväksyy hulevesitulvariskien arvioinnin ja toteaa, että Lapuan kaupungin alueella ei sijaitse tulvariskien hallinnasta annetun lain (620/2010) tai asetuksen (659/2010) mukaisia merkittäviä hulevesitulvariskialueita.
Päätös lähetetään tiedoksi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle.
Päätös
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.