Perustelut
Lapuan kaupungin vammaisneuvosto on jättänyt tekniselle lautakunnalle anomuksen 15.12.2025, joka koskee liikkumisesteisten pysäköintipaikkojen (LE-paikkojen) lisäämiseksi ja saavutettavuuden parantamiseksi
Kulttuurikeskus Vanhan Paukun alueella.
Oheismateriaalina olevassa anomuksessa on esitetty seuraavia toimenpiteitä:
"Uusien, merkittyjen LE-paikkojen sijoittamista elokuvateatteria reunustavan kiviaidan eteen, alueelle, jonne vapautui lisätilaa ruokalarakennuksenpurkamisen myötä.
Ehdotuksemme uusien paikkojen osalta:
● Paikkojen tulee olla suunniteltu ja merkitty nykyisten LE-paikkojen kriteerien mukaisesti, mukaan lukien selkeä sininen merkintämaalaus.
● Pysäköintialueen tulee olla tasainen ja asfaltoitu, kaltevuus minimoitu ja valaistus hyvä.
● LE-paikkojen sijainti parantaisi elokuvateatterin ja muiden alueen yritysten saavutettavuutta. Pysäköintialue olisi myös näkyvä ja helppo saavuttaa Kauppakadulta käsin.
Lisäksi esitämme koko pysäköintialueen kattavaa kehitystyötä, joka palvelisi kaikkia alueenkäyttäjiä:
● Ruokalarakennuksen tilalle mahdollisesti suunniteltu pysäköintialue tulisi kokonaisuudessaan asfaltoida ja tasoittaa, poistaen nykyisen sora-asfaltti-yhdistelmän ja alueen suuret kaltevuuserot.
● Nykyisten, kirjaston edessä sijaitsevien LE-paikkojen saavutettavuutta tulisi parantaa selkeyttämällä merkintöjä ja lisäämällä opasteita ajoväyliltä. Niiden säilyminen on tärkeää, ja ehdottamamme uudet paikat tulisivat näiden lisäksi.
● Kirjaston edustalla sijaitseville LE-paikoille ajamista helpottaisi muun liikenteen minimointi merkitsemällä kappelin ja Makasiinirakennuksen välinen alue pysäköintikieltoalueeksi. Tämä voisi vähentää myös LE-paikkojen luvatonta käyttöä.
● LE-paikkoja voitaisiin harkita myös Lyijylankaosaston rakennuksen tai ison parkkipaikan läheisyyteen, mikä lisäisi esim. Taidemuseon saavutettavuutta."
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta merkitsee asian tiedokseen. Rakennus- ja kiinteistöpalvelut lisää LE-paikkoja (2kpl) ja merkitsee ne elokuvateatteria reunustavan kiviaidan eteen. Esitetyt parannusehdotukset otetaan huomioon jatkosuunnittelussa.
Päätös
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.