Perustelut
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMI
Hyvinvointilautakunta päättää vuoden 2026 liikunta- ja nuorisoavustusten jakamisesta kaupunginvaltuuston hyväksymän määrärahan puitteissa siten, että avustusten painopisteenä on vahvuutena välittäminen -teema erityisesti kotouttamisen ja maahanmuuton näkökulmasta. Kotouttamisen osalta avustusten jaon yhteydessä selvitetään vuoden 2025 haussa kuvatun toiminnan tosiasiallista toteutumista. Haun painopisteisiin sisällytetään lisäksi varautumisen teema.
Varautumisen painopiste keskittyy ensisijaisesti nuorisotoimen kohdeavustuksiin. Näiden avustusten osalta hakijoita pyydetään kuvaamaan yhdistyksessä käytössä olevia varautumisen käytäntöjä. Tavoitteena on selvittää yhdistysten tosiasiallista toimintaa ja valmiutta, eikä tarkoituksena ole ainoastaan pyytää muodollista kuvausta, jolla ei ole välttämättä yhteyttä käytännön toimintaan.
Liikuntatoimen avustuksiin varataan yhteensä 79.000 euroa. Määrärahan käytössä noudatetaan tärkeysjärjestystä, jossa ensisijalla on urheilijoiden ja ansioituneiden palkitseminen, toisena kohdeavustukset ja kolmantena toiminta-avustukset. Nuorisotoimen avustusmääräraha on 21.000 euroa, jolloin liikunta- ja nuorisotoimen yhteenlaskettu avustusmääräraha on 100.000 euroa. Nuorisotoimen varat priorisoidaan vastaavasti ansioituneiden palkitsemiseen, kohdeavustuksiin ja toiminta-avustuksiin.
Avustusten yleinen haku päättyy 31. maaliskuuta 2026, ja hakijoiden tulee kuvata hakemuksissaan, miten he toteuttavat asetettuja teemoja omassa toiminnassaan. Kaikki liikunta- ja nuorisotoimen avustukset ovat tarveharkintaisia, ja niiden arvioinnissa huomioidaan sääntömääräisesti toiminnan laatu, laajuus ja vaikuttavuus sekä hakijan oma aktiivisuus varainhankinnassa. Avustuksen saajan on päivitettävä omat tapahtumansa kaupungin tapahtumakalenteriin, ja avustus on palautettava, mikäli sitä ei käytetä avustuspäätöksen mukaisesti.
KULTTUURITOIMI
Vuoden 2026 kulttuuriavustusten erityisteemoiksi ehdotetaan kulttuurihyvinvointia ja maahanmuuttajien kotouttamista.
Avustusten ehdotetaan jakautuvan yleis- ja kohdeavustuksiin, yhteistyösopimuksiin sekä henkilökohtaisiin toiminta-avustuksiin (taiteilija-avustukset) sekä vuoden lapualainen kulttuuritekopalkintoon.
Avustuksiin varattavat summat:
Toiminta-avustukset (taiteilija-avustukset): 5.000 €.
Yleis-ja kohdeavustukset: 15.200 €.
Yhteistyösopimukset: 41.000 €.
Vuoden 2026 lapualainen kulttuuriteko: 500 €
Avustukset yhteensä: 61.700 €.
Liitteenä tarkempi kuvaus avustusmäärärahojen jakautumisesta eri kohdetyyppeihin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi
Hyvinvointilautakunta päättää että vuoden 2026 liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen avustusten teemana on vahvuutena välittäminen painottuen kotoutumiseen ja maahanmuuttoon sekä kulttuuriavustuksissa myös kulttuurihyvinvointiin ja nuoristoimen kohdeavustuksissa varautumiseen.
Päätös
Hyvinvointilautakunta kuuli kulttuuripäällikkö Heli Talvitietä ja liikunta- ja nuorisotoimen päällikkö Niko Savinaista asiassa ja hyväksyi sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksen.
Pöytäkirjamerkintä: kulttuuripäällikkö Heli Talvitie ja liikunta- ja nuorisotoimen päällikkö Niko Savinainen olivat paikalla asian esittelyn ajan klo 17.55-18.08.