Ympäristölautakunta, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Vuoden 2023 talousarvio ja taloussuunnitelma 2024 - 2025 / ympäristölautakunta

LAPDno-2022-503

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anne Marjamäki, Talouspäällikkö, anne.marjamaki@lapua.fi

Perustelut

Vuoden 2023 talousarvion laadinta

Hallintosäännön 54 § mukaan kaupunginhallitus hyväksyy talousarvion suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet. Talousarviokehyksen asettaminen käynnistää vuoden 2023 talousarvion ja taloussuunnitelman 2024 - 2025 laatimisen, jonka perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa. Talousarviokehys vuodelle 2023 on valmisteltu vuoden 2021 tilinpäätöksen, kuluvan vuoden talouskehityksen, talousarvion 2022 ja talousennusteiden pohjalta. Vuoden 2023 talousarviolaadinnassa yksi keskeisimpiä tavoitteita on tasapainoinen talousarvio.

Sote-uudistuksella on merkittäviä vaikutuksia kaupungin talouteen, toimintaan ja hallintoon vuonna 2023. Hyvinvointialueuudistus siirtää vuoden 2023 alussa yli puolet kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja käyttötalouden kustannuksista hyvinvointialueille. Vastaavasti em. toimintaan liittyvät asiakasmaksut ja osa verorahoituksesta siirtyy hyvinvointialueelle. Kunnilta vähennettävät verorahoituksen erät muodostuvat siirtyviä tehtäviä vastaavasta valtionosuudesta, kuntien yhteisöverosta ja kunnallisverosta. Sote-uudistus, koronapandemia, sota Ukrainassa, inflaatio ja korkotason nousupaineet tuovat epävarmuutta talouden ennustettavuuteen sekä kuluvana vuonna että vuonna 2023. Toisaalta tämän hetken arvioiden mukaan vuosi 2023 tulee olemaan yleisesti kuntatalouksien vahvin vuosi suunnittelukaudella 2023-2025. Kuntatalouden tilanteeseen vaikuttaa erityisesti hyvinvointialueuudistukseen liittyvä kertaluontoinen verotulojen kertymärytmin muutos.

Kuluvan vuoden BKT:n kasvuksi on arvioitu 1,5 % ja ensi vuodelle kasvun on arvioitu olevan VM:n ennusteen mukaan 1,7 %.

Lapuan kaupungin taloudellinen tilanne

Lapuan kaupungin tilinpäätökset vuosina 2020-2021 olivat vahvasti ylijäämäisiä. Tilikauden 2021 ylijäämä oli 1,47 milj. euroa ja kaupungin lainakanta väheni 3,7 milj. euroa.  Edellisten tilikausien ylijäämä vuoden 2021 lopussa oli 21 milj. euroa. Kaupungin hyvään tulokseen vaikutti saadut korona-avustukset ja verotulojen hyvä kertyminen. Tilikauden 2021 tuloslaskelman vertailukelpoisuus edellisiin ja toisaalta tuleviin vuosiin on heikko, koska vuoden 2021 toimintatuotot sisältävät valtion myöntämät koronatuet. Valtionsosuudet puolestaan laskivat vuoteen 2020 verrattuna, sillä vuonna 2020 koronatuet maksettiin valtionosuuksina. Vuoden 2021 lopun lainamäärä oli n. 67 milj. euroa eli 4.718 euroa/asukas. Vuoden 2022 talousarvio on laadittu tasapainoon periaatteella, että vuosikate kattaa vuoden 2022 suunnitelman mukaiset poistot.

Kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden perusteella talouden kehitys on pysynyt talousarviossa, joskin toimintakuluissa on kasvupainetta erityisesti kesäkuukausien aikana henkilöstömenojen osalta. Kustannuspainetta aiheuttaa kuluvalle vuodelle myös inflaatio etenkin energia- ja elintarvikehintojen nousun osalta. Talousarvio vuodelle 2022 sisältää 1,8 % yleisen palkankorotusvarauksen. Kunta-alan palkkaratkaisun taso ei ole vielä kuluvalle vuodelle ja sitä seuraaville vuosille tiedossa.

Kuluvan  vuoden verotulokehitys on ollut positiivista. Verotuloennusteisiin sekä yleisesti kuluvan vuoden talouden ennusteisiin liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä Ukrainan tilanteesta johtuen. Sota Euroopassa aiheuttaa epävarmuutta verotulokehitykseen, yleiseen talous- ja työllisyystilanteeseen sekä lisää entisestään paineita inflaatioon ja korkotason nousuun. Verotuloarviot perustuvat Kuntaliiton kevään laskelmiin ja ne päivittyvät seuraavan kerran syksyllä. Verotuloennusteessa on huomioitu viime vuoden väestötieto, verotilitykset maaliskuuhun asti, Verohallinnon julkaisema tilasto verovuoden 2021 ansiotuloista sekä kiinteistöveron ennakkotiedot verovuodelle 2022. Tämän lisäksi ennusteessa on huomioitu lopullinen tuloveroprosentin leikkaus (-12,64 %)  vuodelle 2023. Vuoden 2022 verotulojen yhteismäärän ennustetaan olevan 55,5 milj. euroa eli 2,2 milj. euroa budjetoitua paremmat. Verotuloarvioita täsmennetään vielä kuluvan vuoden aikana taloudellisten ennusteiden ja toteutuneiden verotilitysten myötä. Valtionosuudet päivittyvät vuoden 2022 aikana useamman kerran.

Talousarvion laadintaperusteet ja talousarviokehys vuodelle 2023

Soteuudistus siirtää vuoden 2023 alussa yli puolet kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja käyttötalouden kustannuksista hyvinvointialueelle. Samalla hyvinvointialueelle siirtyy myös vastaavaan toimintaan liittyvät toimintatuotot sekä siirtyviä kustannuksia vastaavan määrän verorahoitusta. Osana tulojen siirtoa kunnallisveroprosentteja alennetaan kaikissa kunnissa -12,64 %-yksikköä. Lapuan kaupungin tuloveroprosentti vuodelle 2023 on näin ollen 8,86 %. Yhteisöveron jako-osuus alenee noin kolmasosan. Kiinteistöveron kertymiseen sote-uudistus ei vaikuta. Soteuudistuksen aiheuttama verotulovaikutus näkyy täysimääräisesti vasta vuonna 2024, sillä kunnille kertyy vielä vuonna 2023 verotuloja aiemmilta verovuosilta korkeammalla veroprosentilla.

Valtiovarainministeriö on päivittänyt keväällä 2022 hyvinvointialueen rahoitukseen liittyvät siirtolaskelmat. Uudistukseen liittyvät rahoituslaskelmat päivittyvät vielä loppukesästä kuntien vuoden 2021 tilinpäätöksien pohjalta. Päivitetty siirtolaskelma huomioidaan talousarviovalmistelun edetessä. Lopulliset siirtolaskelmat tehdään vuoden 2023 lopulla kuntien tilinpäätöstietojen 2021 - 2022 perusteella. Kuntien vuoden 2023 valtionosuuksia korjataan takautuvasti lopullisten tilinpäätöstietojen perusteella, kun muutosrajoitin ja järjestelmämuutoksen tasaus muutetaan lopullisiksi. Hyvinvointialueelle siirtyvien palveluiden toimintakulujen kasvu vuosina 2021 - 2022  vähentää kaupungin valtionosuusrahoituksen määrää.

Soteuudistuksen myötä myös Lapuan kaupungin organisaatiorakennetta uudistetaan. Talousarviovalmistelu lautakuntakohtaisina talousarvioraameineen valmistellaan kesän lähtötilanteessa vanhan rakenteen mukaisena ja tarvittavat muutokset tehdään talousarviolaadinnan edetessä.Talousarviovalmistelun lähtökohdat ovat haastavat, sillä heikentyneet talousennusteet tuovat epävarmuutta verorahoituksen kasvuun. Tämän lisäksi korkea inflaatio, korkotason nousu ja kunta-alan palkkaratkaisun taso lisäävät paineita kaupungin talouskehitykseen.

Kaupungin toimenpideohjelmaa tulee suunnitelmallisesti ja aktiivisesti jatkaa taloussuunnitelmakauden 2023-2025 aikana. Vuoden 2023 talousarvioraamin pohjana on kuluvan vuoden talousarvio, johon on tehty 1,8% korotus.  Käyttötalouden raami vuodelle 2023 on tiukka, mutta välttämätön talouden tasapainon kannalta. Lisä- ja kehittämistarpeet tulee rahoittaa annetun raamin sisältä, jotta kaupungin kokonaistalous ei heikenny. Palvelutarjontaa ei laajenneta uusilla palveluilla ellei muutos tuo vastaavaa toiminnallista säästöä jollain muulla tavalla. Henkilöstösuunnitelmissa tulee huomioida henkilöstön eläköityminen sekä vakanssin vapautuessa on tutkittava mahdollisuudet järjestellä työtehtäviä/toimintoja uudella tavalla. Kaupungin toimenpideohjelman mukaisesti tulee tarkastella palvelutuotannon tehokkuutta, tuottavuutta ja palvelutasoa- ja laajuutta ja selvittää vaihtoehtoisia palvelujen tuotantotapoja. Toimitilojen tehokasta käyttöä tulee selvittää tilakustannusten pienentämiseksi. Sisäisiä vuokria ei talousarviolaadinnan lähtövaiheessa oteta mukaan, vaan niistä annetaan erilliset ohjeet talousarviolaadinnan edetessä.

Toimintatuotot on arvioitu talousarviokehyksessä varovaisuuden periaatteella. Tulojen lisäämiseksi maksut ja taksat tarkistetaan vähintään kustannustason nousua vastaavasti ja tarkastellaan uusia vaihtoehtoja tulojen lisäämiseksi. Investoinneista tulee laatia priorisointilista toimialoittain, investoinnin jaksottuessa useammalle vuodelle tulee investoinnista esittää myös sen kokonaiskustannusarvio.  Toiminnalliset tavoitteet tulee johtaa Lapuan kaupungin strategian pohjalta ja tavoitteen toteutumista pitää pystyä arvioimaan/mittaamaan. Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet esitetään ulkoasultaan yhtenäisesti ja selkeästi erillisen teknisen laadintaohjeen mukaisesti.

Lautakunnan käsittelemät talousarvioesitykset ja investoinnit tulee jättää viimeistään 14.10.2022 mennessä. Mikäli talousarvioesitykset poikkeavat oleellisesti annetusta talousarviokehyksestä, esitykset palautetaan lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi. Investoinneista tulee laatia priorisointilista toimialoittain. Vuoden 2023 nettoinvestointien katto on 6,7 milj. euroa. Tämä on keskimääräinen taso, sillä kaupungin velkamäärä kasvaa investointason kohotessa ja sillä on vaikutuksia myös maksuvalmiuteen.

Talousarvion 2023 tekniset laadintaohjeet ja vuoden 2023 talousarvioraamin laskelmat ovat oheismateriaalina.

Talousarvioraamissa on huomioitu seuraavat asiat:

- Hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset kaupungin käyttötalouteen.

- Kunnallisveroprosentin leikkaus -12,64 %. Lapuan kaupungin verotuloprosentti on näin ollen 8,86 % vuonna 2023. Kunnat eivät voi muuttaa veroprosenttia vuodelle 2023 ja verotulot on arvioitu tämän prosentin mukaisesti. Kiinteistöverot on arvioitu nykyisten kiinteistöveroprosenttien mukaisesti. Talousarvioraamin verotuloarviot perustuvat Kuntaliiton huhtikuun verotuloennusteeseen. Verotulojen määräksi on tämän perusteella arvioitu 55,8 milj. euroa.

- Peruspalvelujen valtionosuuksien osalta talousarviokehys perustuu Kuntaliiton kuntakohtaiseen valtionosuusarvioon vuoden 2023 osalta, jotka pohjautuvat valtiovarainministeriön huhtikuun laskelmiin. Talousarvioraamissa on valtionosuuksien määräksi arvioitu 14,9 milj. euroa. Laskema päivittyy loppukesästä.

- Palkkaratkaisua varten on talousarvioraamiin tehty 1,8 % korotus, joka sisältyy lautakuntien talousarvioraamiin. Myös vuoden 2022 talousarviossa on varauduttu 1,8 % palkankorotusvaraukseen lautakunnittain.

- Eläkemenoperusteinen maksu poistuu nykyisessä muodossaan ja sen tilalle tulee tasausmaksu. Tasausmaksun suuruus on n. 0,89 milj. euroa. Tämä muutos on huomioitu talousarvioraamissa.

- Talousarvioraami ei sisällä sisäisiä vuokria. Sisäiset vuokrat valmistellaan syksyn aikana.

- Korkokuluissa on varauduttu nousevaan korkotasoon.

- Talousarvioraamissa on huomioitu hyvinvointialueen maksama vuokratulo sote-kiinteistöjen käytöstä.

- Kiinteistöjen purkukohteet 0,125 milj. euroa on huomioitu teknisen lautakunnan talousarvioraamissa.

- Organisaatiomuutoksen vaikutus on huomioitu asianomaisen lautakunnan talousarvioraamissa.

 

Tämän hetkisten lähtötietojen perusteella ensi vuoden talousarvioraamissa vuosikate on 6,7 milj. euroa ja se kattaa suunnitelman mukaiset poistot. Tilikauden ylijäämäksi jää nolla euroa. Mikäli vuoden 2022 tilikauden tulos toteutuu talousarvion mukaisesti, taseen kertyneiden ylijäämien määrä pysyy vuoden 2021 tasossa. Samoin, mikäli vuoden 2023 talousarvio ja sitä kautta vuoden talouskehitys saadaan pidettyä nollan tasossa tai ylijäämäisenä saadaan taseen kertyneiden ylijäämien taso pysymään hyvänä. Talousarviolaadinnan edetessä arvioita ja laskelmia täydennetään tarvittaessa.

 

Ehdotus

Esittelijä

Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2023 talousarvion laadinnassa noudatettavat pääperiaatteet ja hallintokunnille annettavat talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023 - 2024 laadintaohjeet.
 

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa.

Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2023 talousarvion laadinnassa noudatettavat pääperiaatteet ja hallintokunnille annettavat talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2023 - 2024 laadintaohjeet keskustelun jälkeen.

Valmistelija

  • Mirva Korpi, Ympäristöinsinööri, vs. tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
  • Jarkko Panu, Rakennustarkastaja, jarkko.panu@lapua.fi
  • Arto Kahila, Rakennustarkastaja, arto.kahila@lapua.fi

Perustelut

Ympäristöinsinööri ja rakennustarkastajat ovat laatineet liitteenä olevan talousarvion ja tavoitteet vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2024 - 2025.

Käyttötalous

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 13.6.2022 § 208 hyväksynyt talousarvion 2023 ja taloussunnitelman lähtökohdat 2024-2025.

Ympäristölautakunnan talousarvioraami vuodelle 2023:

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA TA 2022 TA 2023 Muutos %
Toimintatuotot 132.095 132.000 -0,1 %
Valmistus omaan käyttöön 0 0  
Toimintakulut -332.343 -340.000 2,3 %
Toimintakate -200.248 -208.000  

  

Investoinnit

Vuonna 2023 ei tehdä investointeja.

Talousarvio ja tavoitteet vuodelle 2022 sekä taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2024 liitteenä.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mirva Korpi, Ympäristöinsinööri, vs. tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi

Ympäristölautakunta hyväksyy ympäristöinsinöörin ja rakennustarkastajien laatiman talousarvioehdotuksen vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelmat vuosille 2024 - 2025.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esityksen.