Perustelut
Suomen Kylät ry:n hallinnoima ja Sitran rahoittama Tulevaisuussopimus- hanke tuo kylien äänen osaksi kuntien päätöksentekoa. Vuoden 2026 loppuun saakka jatkuvan hankkeen tavoitteena on vähentää alueellista eriarvoisuutta ja tuoda maaseutukylien ääni vahvemmin esiin kunnallisessa päätöksenteossa. Kylissä asuvat kokevat usein jäävänsä kehittämisen ja investointien ulkopuolelle, kun painopiste on keskustoissa. Hankkeen toimenpiteillä tehdään kylien merkitys ja potentiaali näkyväksi sekä rakennetaan kunnissa tulevaisuusvaltaa, joka perustuu kaikkien asukkaiden osallistumiseen.
Hankkeessa luotavan Tulevaisuussopimus-toimintamallin avulla kylien kehittämissuunnitelmat kytketään osaksi kunnan strategista suunnittelua ja päätöksentekoa. Yksittäisten kylien suunnitelmat kootaan kuntatason yhteiseksi kyläsuunnitelmaksi, joka kulkee mukana kunnan strategia- ja toimenpideohjelmatyössä. Näin kylien omaehtoinen tulevaisuustyö ja kunnan strategiaprosessi yhdistyvät pysyväksi toimintatavaksi.
Suomen Kylät ry vastaa hankkeen koordinoinnista, sidosryhmätyöskentelystä, materiaalien tuottamisesta yhdessä pilottien vastuuhenkilöiden kanssa, pilottien tukemisesta ja tulokset yhteen kokoavan materiaalin tuottamisesta sekä viestinnästä ja valtakunnallisten tilaisuuksien järjestämisestä.
Mallin kehitystyö ja pilotointi tehdään ostopalveluna maakunnallisten kyläyhdistysten työnä; maakunnallinen kyläyhdistys toimii pilotin vetäjänä. Piloteissa tehtävä työ on kyläiltoja, koulutuksia, perehdytystä, viestintää ja asukkaiden aktivointia sekä toimintamallin kokeiluja, kehitystyötä ja yhteen kokoavaa työtä.
Etelä-Pohjanmaan Kylät ry päätti hakea mukaan pilottimaakuntana ja pilottikunnaksi esitettiin Lapuaa. Pilottikuntien haku oli avoinna 7.12.2025 – 6.1.2026. Suomen Kylät ry valitsi mukaan kuusi pilottikuntaa, jotka ovat Vöyri, Lapua, Sodankylä, Nivala, Siilinjärvi ja Heinola.
Hankkeeseen osallistuminen ei edellytä Lapuan kaupungilta erillistä kuntarahaosuutta. Lapuan kaupungin panostukset hankkeeseen ovat pääosin viranhaltijoiden resurssointia ja tilojen käyttöä hankkeen tapaamisiin.
Hankkeeseen liittyen järjestettiin jo ensimmäinen Lapuan kylien tapaaminen 27.1.2026 Lapuan kaupungintalolla ja paikalla oli noin 49 henkilöä.
Hanke jatkuu vuoden 2026 loppuun asti. Hankkeen tuloksia tullaan hyödyntämään Lapuan kaupungin strategiatyössä (Strategia 2027-).
Liitteenä on Tulevaisuussopimus -hankkeen pilottihaun info kunnille.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Lapuan kaupungin osallistumisen Tulevaisuussopimus -hankkeeseen.