Perustelut
Maanmittauslaitoksella ja Lapuan kaupungilla on ollut sopimus kiinteistöinsinöörin tehtävien hoitamisesta. Maanmittauslaitoksesta annetun lain 6 §:n mukaan maanmittauslaitos voi hoitaa kunnan kanssa tehdyn sopimuksen perusteella kunnan kiinteistöinsinöörille säädettyjä tai määrättyjä tehtäviä. Kunnan kiinteistöinsinööristä annetun lain mukaan 1 §:n mukaan kunnassa, joka huolehtii kiinteistörekisterin pitämisestä, tulee olla kiinteistöinsinööri. Edelleen kunta ja asianomainen maanmittauslaitoksen toimintayksikkö voivat sopia, että toimintayksikön palveluksessa oleva toimihenkiö, joka täyttää kiinteistöinsinöörille säädetyt kelpoisuusehdot, voidaan suostumuksensa perusteella valita hoitamaan kunnan kiinteistöinsinöörille kuuluvia tehtäviä oman toimensa ohella. Lain 2 §:n mukaan kiinteistöinsinöörin valitsee kunta. Kiinteistöinsinöörin tulee olla virkasuhteinen. Aikaisemmin kiinteistöinsinöörin kelpoisuusehtona on ollut Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla suoritettu tehtävään soveltuva diplomi-insinöörin tutkinto tai sitä vastaava aikaisempi tutkinto. Tästä syystä Lapuan kaupungilla on ollut sopimus kiinteistöinsinöörin tehtävien hoitamisesta maanmittauslaitoksen kanssa. Sopimuksen irtisanomisaika on 6 kuukautta.
Laki kunnan kiinteistöinsinööristä annetun lain 2 §:n muuttamisesta (1374/2025) on annettu 22.12.2025 ja muutos on tullut voimaan 1.1.2026. Muutoksen mukaan kiinteistöinsinöörin kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva maanmittausalan diplomi-insinööritutkinto tai ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu, tehtävään soveltuva maanmittausalan insinöörin tai teknikon tutkinto.
Maanmittauslaitoksen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella maanmittauslaitos on laskuttanut Lapuan kaupungilta vuonna 2025 noin 12.000 €.
Kiinteistöteknikolla on kunnan kiinteistöinsinööristä annetun lain mukainen pätevyys. Kiinteistöinsinöörin tehtävät on tarkoituksenmukaista sisällyttää kiinteistöteknikon tehtävään. Kiinteistöinsinöörin tehtävien hoitaminen edellyttää, että kiinteistöteknikon virka muutetaan kiinteistöinsinöörin viraksi. Kiinteistöteknikko on antanut suostumuksesta muutokseen.
Lapuan kaupungin hallintosäännön liitteen 3 mukaan kiinteistöinsinööri päättää kiinteistöinsinöörin ratkaisuvaltaan kuuluvista asioista ja päättää merkitsemisestä kiinteistörekisteriin.
Lapuan kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää virkojen kustannusvaikutuksia aiheuttavista nimikemuutoksista.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta esittää kaupungihallitukselle, että kiinteistöteknikon virka muutetaan kiinteistöinsinöörin viraksi 1.8.2026 alkaen.
Päätös
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.