Kaupunginhallitus, kokous 25.3.2024

§ 78 Henkilöstökertomus 2023

LAPDno-2024-223

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Luhtala-Sipilä, henkilöstöpäällikkö, paivi.luhtala-sipila@lapua.fi
Esa Tienhaara, Toimistosihteeri, esa.tienhaara@lapua.fi

Perustelut

Henkilöstökertomus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. 

Henkilöstöä kuvaavia tunnuslukuja voidaan käyttää myös kuntien välisessä vertailussa. Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT on antanut suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaan sekä yhteisesti kerättäviksi ja raportoitaviksi tunnusluvuiksi. Näiksi tunnusluvuiksi on määritelty henkilötyövuosi, henkilöstön ikärakenne, vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus, sairauspoissaolot sekä henkilöstön osaamisen kehittäminen. Nämä tunnusluvut raportoidaan siltä osin kuin ne ovat saatavilla.

Kaupungin henkilöstön määrä vuoden 2023 lopussa oli 597, luvussa eivät ole mukana kansalaisopiston tuntipalkkaiset työntekijät sekä lyhytaikaiset sijaiset. Edellisen vuoden luvussa 1039 ovat mukana vuoden 2023 alussa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksella siirtyneet henkilöt, joten vertailu edelliseen vuoteen ei anna oikeaa kuvaa. Yleisestikin henkilöstökertomuksessa vuonna 2023 vertailua edellisiin vuosiin vaikeuttaa henkilöstön siirtyminen hyvinvointialueelle.

Vuoden lopussa henkilöstöä oli palkattomalla virka- tai työvapaalla 33 henkilöä, näistä 10 henkilöä oli vanhempain- tai hoitovapaalla ja 5 opintovapaalla. Muita perusteita olivat mm. vuorotteluvapaa ja yksityisasiat.

Koko kaupungin henkilötyövuodet, HTV2, joka kuvaa palkallista työpanosta, olivat 608,3.

Henkilöstön poissaoloja kertyi yhteensä 29678 kalenteripäivää. Sairauspoissaoloja oli yhteensä 9068 kalenteripäivää, joka tarkoittaa 14,9 kalenteripäivää henkilötyövuotta (HTV2) kohti. Edellisvuonna sairauspoissaolot henkilötyövuotta kohti olivat 19,5 kalenteripäivää ja vuonna 2021 ne olivat 14,0 kalenteripäivää. Koronavuoden 2022 jälkeen sairauspoissaolojen määrä on alentunut, mutta on vielä hieman vuotta 2021 korkeammat.

Henkilöstön vaihtuvuutta on ensimmäisen kerran raportoitu vuodelta 2022, mutta vuoden 2023 luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Alkaneita vakinaisia palvelussuhteita on kertomusvuonna ollut 58 ja päättyneitä 44.

Henkilöstön keski-ikä vuonna 2023 oli 46,8 vuotta ja siinä on kasvua edelliseen vuoteen 1,2 vuotta. Vuonna 2022 henkilöstön keski-ikä oli samalla tasolla kuin kunta-alalla keskimäärin, vuoden 2023 valtakunnallisia tietoja ei ole vielä saatavilla. Keski-iän nousu vaikuttaa siihen, että tulevina vuosina eläköityvien määrä on suuri. Vuonna 2023 siirtyi eläkkeelle 11 henkilöä, mutta eläköitymisennusteen mukaan tulevina vuosina eläköityvien määrä on vuosittain yli 20 henkilöä.

Henkilöstökustannukset vuonna 2023 olivat yhteensä 30.179.383,81 euroa. Vuoden aikana palkkoihin tuli yleiskorotus 1.6.2023 lukien, jonka suuruus oli 2,2 % muilla paitsi opetushenkilöstöllä 2,02 %. Lisäksi 1.6.2023 lukien tuli paikallinen järjestelyerä 0,7 % ja kehittämisohjelman paikallinen erä 1,2 %. Lisäksi ns. perälautaratkaisuun sisältyi 30.6.2023 maksettu kertapalkkio 467 euroa työssäoloehdon täyttäneille työntekijöille ja viranhaltijoille sekä erillinen 120 euron (KVTES liite 5) ja 150 euron (OVTES osio G) kertapalkkio.

Henkilöstön hyvinvointiin, osaamisen kehittämiseen, esihenkilötyön tukemiseen sekä osaamismerkkien pilotointiin liittyvä Kevan rahoittama koulutushanke Työelämän osaamismerkit päättyi elokuussa.

Työhyvinvointiohjelman mukaisia toimenpiteitä ovat mm. työpaikkakokoukset, kehittämispäivät, kehityskeskustelut, tehtävänkuvien sekä työnjakojen tarkistaminen, esihenkilöiden iltapäivät sekä työssä jaksamisen tukeminen. Työssä jaksamisen tukemiseen liittyvät esimerkiksi varhaisen tuen toimintamalli sekä toimintaohje mukautetusta työstä. Lisäksi tähän liittyy työnantajan tukema liikunta- ja virkistystoiminta, jossa merkittävä vaikutus on ollut vuoden 2021 lopulla käyttöön otetulla liikunta- ja kulttuuriedulla. Etu laajennettiin vuonna 2023 myös hyvinvointietuun, jota on mahdollista käyttää hierontapalveluihin. Edun arvo oli 150 euroa ja etua käytti vuoden aikana 541 työntekijää yhteensä 70.895 euroa. Työhyvinvointiohjelman päivitys hyväksyttiin loppuvuodesta, ohjelma on osa kaupungin strategian toteuttamiseksi laadittua toimenpideohjelmaa. 

Kehityskeskustelujen pitämistä seurataan esihenkilöittäin neljännesvuosittain. Vuoden lopulla kehityskeskustelujen toteutuminen oli 81,4 %. Tässä on merkittävää parannusta edellisen vuoden lopun tilanteeseen, jolloin prosenttiosuus oli 53.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Luhtala-Sipilä, henkilöstöpäällikkö, paivi.luhtala-sipila@lapua.fi

Henkilöstöpäällikön ehdotus:

Henkilöstöjaosto

1. merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi

2. esittää henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Päätös

Keskustelun jälkeen henkilöstöjaosto päätti

1. merkitä henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi

2. esittää henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Valmistelija

  • Päivi Luhtala-Sipilä, henkilöstöpäällikkö, paivi.luhtala-sipila@lapua.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus

1. merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 tiedoksi

2. toimittaa henkilöstökertomuksen vuodelta 2023 edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.