Kaupunginhallitus, kokous 20.5.2024

§ 160 Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1.-31.3.2024 (1.osavuosikatsaus)

LAPDno-2023-432

Valmistelija

  • Anne Marjamäki, Talouspäällikkö, anne.marjamaki@lapua.fi

Perustelut

Verotulot ja valtionosuudet

Lapuan kaupungin kunnallisverotulot ovat 6,6 mil­j. eu­roa, yhteisöverot 1 milj. euroa ja kiinteistöverot 0,2 mil­j. eu­roa maaliskuun lopussa. Kunnallisverokertymä on kehittynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna positiivisesti. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna kunnallisverotuloja kertyi 3,3 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että viime vuoden tammikuun kunnallisverotilitykset koostuivat ns. verohännistä eli kunnallisverotuloja saatiin vielä korkeammalla veroprosentilla joulukuun tilitysten osalta.

Yhteisöveroa on kertynyt  1 milj. euroa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna yhteisöveroa on kertynyt 0,3 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu myös siitä, että yhteisöverotuloihin on sisältynyt verohäntiä. Alkuvuoden yhteisöverokertymä on kuitenkin lähtenyt myönteisesti liikkeelle.

Maaliskuun verotulot ovat yhteensä 7,8  milj. euroa. Talousarvioon tasaiseen toteutumaan verrattuna verotuloja on kertynyt 0,2 milj. euroa enemmän, mikä vastaa 0,7 %-yksikköä. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna verotulot ovat 3,5 milj. euroa pienemmät.

Valtionosuuksia on tilitetty maaliskuun loppuun mennessä 3,4 milj. eu­roa. Vuoden 2024 valtionosuudet ovat 13,8 milj. euroa. Valtionosuudet tilitetään kuukausittain samansuuruisina summina.

Käyttötalous ja vuosikate 1.1. - 31.3.2024

Liitteenä oleva ta­lou­den toteutumaraportti sisältää sekä sisäiset että ul­koi­set erät.

Talouden tasainen toteutumaprosentti on 25 %.

Toimintatuotot ovat 4,4 milj. euroa ja toimintakulut ovat 15,2 milj. eu­roa.

Toimintakate on -10,7 milj. euroa ja vuosikate on 1,6 milj. euroa. Toimintakatteen toteutumaprosentti on 24,3 %. Talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna toi­min­ta­ka­te on alittunut 0,7 %-yksikköä mikä vastaa 0,1 milj. euroa.  Toimintakulut ovat ko­ko­nai­suu­des­saan alittuneet 0,4 milj. eurolla talouden tasaiseen to­teu­tu­maan verrattuna. Toimintatuotot ovat toteutuneet 23,8 %.sti eli niitä on kertynyt 1,2 %-yksikköä vähemmän, mikä vastaa 0,2 milj. euroa.

Kaupunginhallituksen ja lautakuntien talousarvioiden to­teu­tu­mi­nen 1.1. - 31.3.2024

Kaupunginhallituksen toimintatuotot ovat 1 milj. euroa ja toimintakulut 1,9 milj. euroa. Toimintakate on -0,9 milj. euroa. Kaupunginhallituksen toimintakate on alittunut talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,2 milj. euroa eli 5,2 %-yksikköä. Toimintatuottoja on kertynyt 2,3% yksikköä talouden tasaista toteutumaa enemmän. Toimintakulut ovat toteutuneet 23,2%:sti eli toimintakulut ovat alittuneet 0,15 milj. euroa talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat 0,25 milj. euroa ja toimintakulut 7,2 milj. euroa. Toimintakate on –6,9 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 25%:sti talousarvioon verrattuna. Sivistyslautakunnan toimintakate on talousarvion tasaisen toteutuman tasolla. Sivistystoimen hankerahoja on siirretty käyttötalouteen kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta hankkeiden kulujen mukaisessa suhteessa. Toimintatuotot ovat toteutuneet talousarvioon nähden 19,1%:sti ja toimintakulut 24,7%:sti.

Hyvinvointilautakunnan toimintatuotot ovat 0,3 milj. euroa ja toimintakulut 1,8 milj. euroa. Toimintakate on -1,5 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 23,9%:sti eli toimintakate on alittunut 1,1%-yksikköä talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna, mikä vastaa 0,1 milj. euroa. Hyvinvointilautakunnan hankerahoja on siirretty käyttötalouteen kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta hankkeiden kulujen mukaisessa suhteessa.

Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat 2,8 milj. euroa ja toimintakulut ovat 4,2 milj. euroa. Toimintakate on -1,3 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 28,9 %:sti. Teknisen lautakunnan toimintakate on ylittynyt 3,9%-yksikköä mikä vastaa 0,2 milj. euroa. Tekninen lautakunta on kokouksessaan 2.4.2024 antanut kaupunginhallitukselle 8.4.2024 tiedoksi käyttötalouden ylitysuhasta, joka liittyy vanhan lukion purkamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Vanhalta lukiolta on poistettu öljysäiliö, kun lukio on liitetty kaukolämpöön. Tässä yhteydessä maahan on jäänyt öljyllä pilaantuneita maita, joiden kunnostaminen purkamisen yhteydessä on välttämätöntä. Öljyisten maiden puhdistamisesta aiheutuvat kustannukset selviävät kunnostuksen edetessä

Ympäristölautakunnan toimintatuotot ovat olleet 0,015 milj. euroa ja toimintakulut 0,08 milj. euroa. Toimintakate on -0,07 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 27,7 %:sti. Toimintakate on ylittynyt talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna 2,7 %-yksikköä. Euromääräisesti ylitys on vähäinen

Ennuste talouden toteutumasta

Toimintatuottoihin on budjetoitu 18,6 milj. euroa. Toimintatuottojen toteutuma maaliskuun lopussa on ollut 4,4 milj. euroa. Toimintatuottojen tasainen toteutuma olisi 25%. Toimintatuottoja on kertynyt talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna 1,2%-yksikköä vähemmän, mikä vastaa 0,2 milj. euroa. Toimintatuottojen kertyminen ei ole kuitenkaan aina kaikin osin tasaista.

Toimintakuluihin on budjetoitu 62,4 milj. euroa. Maaliskuun lopun toteutuman mukaan toimintakulut olivat 15,2 milj. euroa. Talousarvio on toteutunut toimintakulujen osalta 24,3%:sti. Alitusta on talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,7%-yksikköä, mikä vastaa 0,4 milj. euroa. Toimintakulut ovat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 0,5 milj. euroa suuremmat, mikä vastaa 3,6 prosenttia.

Toimintakatteeksi on budjetoitu -43,3 milj. euroa. Maaliskuun lopussa toimintakate oli –10,7 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut talousarvioon verrattuna 24,7%:sti. Toimintakate on alittunut 0,1 milj. eurolla (0,3%-yksikköä) talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna.

Verotuloja on kertynyt maaliskuun loppuun mennessä 7,8 milj. euroa ja valtionosuuksia 3,4 milj. euroa. Verotuloja on kertynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,2 milj. euroa (0,7%-yksikköä) enemmän. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna verotuloja on kertynyt 3,5 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että viime vuonna verotilityksiin sisältyi verohäntiä eli verotuloja kertyi vielä korkeammalla veroprosentilla alkuvuodesta. Tänä vuonna tällaisia poikkeuseriä ei enää ole. Valtionosuuksia tilitetään kuukausittain ja ne ovat noudattaneet talousarvion tasaista toteutumaa. Valtionosuuksia on tilitetty maaliskuun loppuun mennessä 3,4 milj. euroa.

Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmän rahoitustuotot ovat 1 milj. euroa. Talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna rahoitustuotot ovat toteutuneet 25,7%:sti. Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmä sisältää sisäiset korkotuotot, joiden osuus on 1,4 milj. euroa maaliskuun lopussa. Lainojen korkokuluja on maksettu 0,4 milj. eurolla.

Vuosikate on 1,6 milj. euroa. Vuosikate on 5 milj. euroa heikompi kuin vuosi sitten.

Toimintakulut ovat maaliskuun talousraporteilla 0,4 milj. euroa pienemmät talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Tämä on hyvä signaali, mutta on tärkeä huomata, että toimintakulujen merkittävin kasvu ajoittuu tyypillisesti kesäkuukausiin, jolloin maksuun tulevat lomarahat ja jolloin myös kausityöntekijöiden määrä on suuri. Vuoden 2024 palkkojen yleiskorotukset tulevat voimaan 1.6.2024, joten toimintakulut kasvavat henkilöstömenojen osalta 1.6.2024 jälkeen. Toimintakulujen tasoon vaikuttavia epävarmuustekijöitä kuluvan vuoden osalta ovat yleinen taloudellinen tilanne, inflaation kehitys ja korkokulujen kehityksen taso.

Taloustilanteen aktiivinen seuranta, toimenpideohjelman sekä kustannustietoisten ratkaisujen tekeminen ovat kuitenkin ehdottoman tärkeitä tekijöitä talouden tasapainon saavuttamisessa.

Investointien nettomenot ovat olleet 0,7 milj. euroa eli 8,4% investointien nettomäärärahasta. Vuoden 2024 nettoinvestointimääräraha on 8,4 milj. euroa.

Lainamäärä maaliskuun lopussa on 62,9 milj. euroa, joista lyhytaikaisten lainojen määrä on 21 milj. euroa. Lainoja on lyhennetty 0,25 milj. euroa vuoden 2023 lopun tilanteeseen verrattuna. Maaliskuun lopussa lainoista 63% on kiinteäkorkoisia lainoja ja 37% on vaihtuvakorkoisia lainoja.  

Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1. - 31.3.2024 on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi talouden toteutuman ajalta 1.1. - 31.3.2024.
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi talouden toteutuman ajalta 1.1. - 31.3.2024.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.