Kaupunginhallitus, kokous 23.9.2024

§ 267 Kaupunginvaltuuston päätökset 16.9.2024 laillisuuden tarkastus ja täytäntöönpano

LAPDno-2024-105

Valmistelija

  • Minna Kangasluoma, Hallintopäällikkö, minna.kangasluoma@lapua.fi

Perustelut

Kuntalain 96 §:n mukaan "Jos kunnanhallitus katsoo,​ että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen,​ kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus: 
Kaupunginhallitus toteaa,​ ettei sillä ole huomautettavaa kaupunginvaltuuston 16.9.2024 tekemien päätösten laillisuudesta.
Päätösten täytäntöönpanemiseksi kaupunginhallitus päättää seuraavaa:

§ 60 Asemakaavan muutos / 8. Liuhtarin kaupunginosa / osakortteli 858 / Hakatien alue / Uusi hyväksymiskäsittely ja edellisen hyväksymiskäsittelyn korvaaminen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan tekniselle lautakunnalle, kaupungingeodeetille ja hallintosihteerille/asianhallintasihteerille sekä MRL:n 8:67 mukaisille kunnan jäsenille.
Asemakaavan hyväksymisestä kuulutetaan kuten kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan (16:93 2 mom.), ja lähetetään tiedoksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle sekä tiedotetaan muille MRA:n 16:94 2 momentissa ja MRA 16:95 2 momentissa tarkoitetuille tahoille. 

§ 61 Tanja Norrenan eroanomus kaikista luottamustoimista Lapuan kaupungin toimielimissä / kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja kaupunginhallituksen jäsenyydestä sekä uuden varavaltuutetun määrääminen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan toimielimiin valituille henkilöille, hallinnon toimialalle, keskusvaalilautakunnalle ja yhteystietorekisterin pitäjälle.

§ 62 Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1.-30.6.2024 (puolivuosikatsaus)
​​​​Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

§ 63 Simpsiönvuori Oy:n rahoitustilanteen vahvistaminen / Lainan ja pääomalainan myöntäminen sekä kiinteistökiinnitys
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Simpsiönvuori Oy:lle, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, talouspäällikölle.

 § 64 Valtuustoaloite / Lasten ja nuorten kotiintuloajat
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijöille, sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, hyvinvointikoordinaattorille, sivistyslautakunnalle.

§ 65 Valtuustoaloite / Digipalvelujen saavutettavuus
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijöille, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, tietohallintopäällikölle.

§ 66 Valtuustoaloite / Toimielinten hybridikokous
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijöille, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, tietohallintopäällikölle.

§ 67 Valtuustoaloite / Teiniperheen neuvola
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijöille, sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, hyvinvointikoordinaattorille, hyvinvointilautakunnalle.

§ 68 Valtuustoaloite / Ikäpalveluiden hyvinvointikeskus
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan valtuustoaloitteen tekijöille, sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, hyvinvointikoordinaattorille, hyvinvointilautakunnalle.

§ 69 Sidonnaisuusilmitukset
Kaupunginjohtajan ehdotus:  Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa. 

§  Ilmoitusasiat
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

§  Muut asiat 
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotukset.