Kaupunginhallitus, kokous 23.9.2024

§ 258 Asemakaavan muutos / 14. Honkimäen kaupunginosa / Kortteli 1406 ja osakortteli 1424

LAPDno-2024-624

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Turja, Kaupungingeodeetti, markku.turja@lapua.fi

Perustelut

Asemakaavan muutosalue sijaitsee Honkimäen teollisuusalueella Kauhavantien (Valtatie 19) ja Honkimetsäntien välisellä alueella.

Alueella on voimassa Keskustan osayleiskaavan muutos, Honkimetsän alue, joka on hyväksytty Lapuan kaupunginvaltuustossa vuonna 2005. Yleiskaavassa alueelle on osoitettu Työpaikka-alue (TP), jossa voi olla teollisuutta, konttoreita ja palveluja asemakaavalla tarkemmin määriteltynä sekä suojaviheralue (EV) Valtatie 19 varteen.

Asemakaava alueelle on osoitettu toimitilarakentamisen- (KTY-1), teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueita (T, T-2) sekä tie- (LT), katu ja lähivirkistysalueita (VL). Alueelle on vahvistettu asemakaavat vuosina 1987 ja 2017. Alueen rakennusoikeutta ei ole vielä kokonaisuudessaan käytetty.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on parantaa elinkeinomahdollisuuksia joustavammilla asemakaavamerkinnöillä. Lisäksi yksityinen taho on lähestynyt kaupunkia ja esittänyt kiinnostuksensa omistamiensa tonttien kehittämisestä ja toiminnan laajentamisesta. 

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on tarkastella ja päivittää asemakaava vastaamaan kysyntään tonttien käyttötarkoituksesta. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on noin 7,3 ha. Kaavoitettava alue on kaupungin sekä yksityisten maanomistajien omistuksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Turja, Kaupungingeodeetti, markku.turja@lapua.fi

Puheenjohtajiston työryhmä päättää esittää kaupunginhallitukselle, että 14. Honkimäen kaupunginosan korttelin 1406 ja osakorttelin 1424 alueelle pannaan vireille asemakaavan muutoksen laatiminen liitteessä esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaisesti.

Päätös

Puheenjohtajiston työryhmä päätti esittää kaupunginhallitukselle, että 14. Honkimäen kaupunginosan korttelin 1406 ja osakorttelin 1424 alueelle pannaan vireille asemakaavan muutoksen laatiminen liitteessä esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää, että 14. Honkimäen kaupunginosan korttelin 1406 ja osakorttelin 1424 alueelle pannaan vireille asemakaavan muutoksen laatiminen liitteessä esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaisesti.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.