Kaupunginhallitus, kokous 7.10.2024

§ 278 Vuoden 2023 arviointikertomus / kaupungin yleishallinnon ja lautakuntien selvitykset

LAPDno-2024-427

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuustoon päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunnan suorittaman arvioinnin tulokset raportoidaan valtuustolle osoitetussa arviointikertomuksessa.

Ehdotus

Puheenjohtaja ehdottaa, että tarkastuslautakunta esittää vuoden 2023 arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti, että arviointikertomusta ei erikseen allekirjoiteta.

Tarkastuslautakunta päätti esittää arviointikertomuksen valtuuston käsiteltäväksi ja vastaukset pyydetään 30.9.2024 mennessä.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta esittää vuoden 2023 arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. 

Päätös

Tarkastuslautakunnan jäsen Jukka Tauriainen alusti asiaa.

Puheenvuoron käyttivät kaupunginvaltuuston 1. vpj Jussi Vaahtoniemi sekä valtuutetut Esa Rintala, Ilpo Ulvinen, Kai Pöntinen, Helena Lahtinen ja Esko Yli-Karhu.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen keskustelun jälkeen.

Valmistelija

  • Minna Kangasluoma, Hallintopäällikkö, minna.kangasluoma@lapua.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta on esittänyt vuoden 2023 arviointikertomuksen, johon lautakunnat ja hallinnon toimiala ovat antaneet omat selvityksensä.

Kaupunginhallitus käsittelee vastaukset kokouksessaan, tuottaa vastauksista yhteenvedon tarkastuslautakunnalle ja seuraa toimenpiteiden kehitystä.

Vuoden 2023 arviointikertomuksen selvitykset hallinnon toimialalta ja lautakunnilta ovat liitteenä. Kaupunginhallitus käy ne läpi ja ottaa kantaa omalta osaltaan vastauksiin.

Lapuan kaupungin tarkastuslautakunta on jättänyt arviointikertomuksen vuodelta 2023 kaupunginvaltuustolle ja esittänyt, että valtuusto edellyttää kaupunginhallitukselta arviointikertomuksessa esitettyihin kannanottoihin ja havaintoihin lausunnot ja toimenpide-esityksen niin, että ne voidaan käsitellä hallituksessa 30.9.2024 mennessä. Koska tekninen lautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen vastauksensa vasta 24.9.2024, eivät ne olleet kaupunginhallituksen käsiteltävissä 23.9.2024. Kaupunginjohtaja on esittänyt 18.9.2024 lisäaikapyynnön tarkastuslautakunnalle siten, että kaupunginhallitus käsittelee kaikki vastaukset kokouksessaan 7.10.2024.
​​​​​​

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus: 

Kaupunginhallitus päättää

1.    hyväksyä selvitykset ja ottaa kantaa vastauksiin omalta osaltaan

2.    esittää yhteenvedon tarkastuslautakunnalle.

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.