Valmistelija
Päivi Luhtala-Sipilä, henkilöstöpäällikkö, paivi.luhtala-sipila@lapua.fi
Perustelut
Määrärahavaraukset koko henkilöstölle järjestettävään työhyvinvointitoimintaan sisältyvät henkilöstöhallinnon talousarvioon. Vuoden 2025 talousarvion valmistelussa lähtökohtana on, että yhteiseen työhyvinvointitoimintaan varattavat määrärahat ovat vuoden 2024 tasolla.
Suurimpana euromääräisenä kuluna on varaus liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuun. Sopimus nykyisen palveluntuottajan kanssa päättyy vuoden vaihteessa. Henkilöstöetu on otettu hyvin vastaan ja on tarkoituksenmukaista edelleen tarjota henkilöstölle liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietua myös tulevina vuosina. Elokuun loppuun mennessä henkilöstö on käyttänyt etuja noin 53 000 €:n arvosta.
Tarkoituksena on myös vuonna 2025 järjestää sekä esihenkilöille että koko henkilöstölle työhyvinvointiin liittyvää koulutusta. Koko henkilöstölle järjestetään yksi koulutus ja esihenkilöille kaksi koulutusta, lisäksi jatketaan esihenkilöiden iltapäiviä, jotka ovat neljä kertaa vuodessa.
Lisäksi järjestetään liikunta- ja virkistysiltapäivät, yhteinen jouluruokailu sekä pikkujoulu. Työpaikoilla järjestettävään tyhy-toimintaan määrärahavaraus sisältyy myös henkilöstöhallinnon talousarvioon.
Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu
- edun arvo vuonna 2025 on 200 € (sama kuin vuonna 2024)
- käyttö tapahtuu henkilöstön vapaa-ajalla
Liikunta- ja virkistysiltapäivät
- kaksi kertaa vuodessa, työaikaa saa käyttää enintään 2 tuntia/tapahtuma eli yhteensä 4 tuntia vuodessa
Pikkujoulu
- varaus henkilöstön yhteiseen pikkujouluun
- tapahtuu henkilöstön vapaa-ajalla
Jouluruokailu
- henkilöstön yhteinen jouluruokailu
- mahdollisuuksien mukaan ruokatauolla, käytettävissä työaikaa enintään yksi tunti
Muu yhteinen toiminta
- määrärahavaraus työpaikoille 50 €/vakinainen toimi tai virka (sama kuin vuonna 2024)
- työpaikoittain järjestettävää toimintaa
- toiminnasta etukäteen tieto henkilöstöpäällikölle (kustannukset henkilöstöhallinnon kustannuspaikalta) ja vastuualueen esihenkilölle
- mikäli järjestetään kehittämispäivän yhteydessä, toimintaa saa käyttää työaikaa
- mikäli järjestetään kehittämispäivästä erillisenä, toimintaan voi käyttää työaikaa enintään yhden tunnin.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Luhtala-Sipilä, henkilöstöpäällikkö, paivi.luhtala-sipila@lapua.fi
Henkilöstöpäällikön ehdotus:
Henkilöstöjaosto esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy henkilöstölle järjestettävän yhteisen työhyvinvointitoiminnan toteutettavaksi edellä tekstissä esitetyn mukaisesti.
Päätös
Henkilöstöjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy henkilöstölle järjestettävän yhteisen työhyvinvointitoiminnan toteutettavaksi edellä tekstissä esitetyn mukaisesti.