Perustelut
Kurikan kaupunginhallitus on pyytänyt Etelä-Pohjanmaan kuntia ja maakuntaliittoa liittymään kannanottoon E12-tiestä pohjoismaisena huoltovarmuuskäytävänä ja kannanottoon valtateiden 3, 18 ja 16 osalta. Suomen, Ruotsin ja Norjan halki kulkeva E12-reitti on strategisesti merkittävä itälänsisuuntainen huoltovarmuuskäytävä Pohjoismaissa ja arktisella alueella. E12-reitin varrella toimivat julkiset toimijat ovat laatineet kannanoton, jolla halutaan varmistaa E12-reitin merkitys alueelliselle
kehitykselle sekä reitin rooli huoltovarmuuskäytävänä kokonaisturvallisuuden ja kriisiaikojen näkökulmasta. Kannanoton allekirjoittaneet osapuolet työskentelevät yhdessä sen eteen, että E12-reitti nimettäisiin sotilaallisen liikkuvuuden käytäväksi, jolla on erityinen rooli huoltovarmuuskäytävänä. Reitti yhdistäisi Norjan jäättömät satamat Suomen sisäosiin ja Etelä-Suomeen. Tällainen linjaus täydentäisi Naton ja puolustusvoimien jo nimeämiä sotilaallisen liikkuvuuden käytäviä Trondheim-Sundsvall ja Luulaja-Narvik. Lisäksi tämä loisi merkittäviä hyötyjä reitin varrella asuvalle väestölle, elinkeinoelämälle ja matkailijoille.
Etelä-Pohjanmaan valtateistä valtatie 3 (E12), valtatie 16 sekä valtatie 18 Seinäjoen kautta kohti Jyväskylää ovat merkittävät tiet osana Pohjoismaista yhteyskäytävää, joka Ruotsissa ja Norjassa on E12 tieyhteys. Valtatie 3 eli E12-tie kulkee Kurikan kautta Tampereelle ja Helsinkiin asti. Valtatie 16 on osa pohjoismaista Sininen tie (Blå Vägen) kokonaisuutta, joka Västerbottenin läänissä muuttuu E12-tieksi. Valtatie 16 on Suomen poikittainen väylä, ja on keskeinen väylä kohti Jyväskylää.
Seinäjoelta toinen merkittävä väylä Keski-Suomeen ja Jyväskylään on valtatie 18.
Etelä-Pohjanmaa on Suomen suurin ruokamaakunta ja sen huoltovarmuudellinen merkitys on kriisitilanteissa ratkaiseva. Siksi Etelä-Pohjanmaan tieyhteyksien merkitys osana pohjoismaista yhteyskäytävää on tarpeen tuoda esille ja kuntien allekirjoituksin antaa tuki Pohjoismaisen yhteyskäytävän kehittämiselle Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.
Liitteenä on Kurikan kaupunginhallituksen pyyntö liitteineen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Lapuan kaupunki päättää liittyä kannanottoon E12-tiestä pohjoismaisena huoltovarmuuskäytävänä ja kannanottoon valtateiden 3, 18 ja 16 osalta.