Perustelut
Kuntalain 110 § Talousarvio ja -suunnitelma:
"Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota."
Lapuan kaupungin vuoden 2026 talousarvio on laadittu haastavasta tilanteesta huolimatta tasapainoiseksi ja talousarvion tulokseksi on budjetoitu nolla euroa. Talousarvion saavuttaminen edellyttää sopeuttamistoimia ja kustannustietoisia toimia. Talousarvion toteutumiseen liittyy merkittäviä riskejä, kuten suunniteltujen tasapainottamistoimien onnistuminen, verotulojen kehitys, sote-kiinteistöjen vuokrasopimusten uudelleenneuvottelut sekä TE-uudistuksen ja yleisen korkokehityksen tuomat epävarmuudet. Myös suunnitelmavuosien 2027-2028 talousnäkymiin liittyy huomattavaa epävarmuutta.
Talousarvion 2026 toimintakate on -40,2 milj. euroa ja vuosikatteeksi arvioidaan 7 milj. euroa, mikä riittää kattamaan suunnitelman mukaiset poistot ja tilikauden tulos on näin ollen nolla euroa. Toimintakulujen kasvu on pidetty maltillisena (1,7%) ja toimintakulut ovat yhteensä 52 milj. euroa. Verotulokertymäksi ennustetaan 33,6 milj. euroa ja valtionosuuksien määräksi 14,7 milj. euroa. Vuoden 2026 investointien nettomenot ovat yhteensä 12,7 milj. euroa, josta uimahalli-investoinnin osuus on 6 milj. euroa.
Talousarvioesitys vuodelle 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026 - 2027 on liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. hyväksyy kaupungin vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2027 - 2028 oheisen liitteen mukaisena.
2. valtuuttaa talouspäällikön tekemään talousarviokirjaan teknisluonteisia korjauksia, tarkistuksia ja täydennyksiä.
3. hyväksyy talousarvion sitovuustason.
4. oikeuttaa kaupunginhallituksen ottamaan kaupungille pitkäaikaista vierasta pääomaa 13.500.000 euroa.
5. päättää lyhytaikaisten lainojen (yhtä aikaa liikkeellä olevien kuntatodistusten) enimmäismääräksi 30.000.000 euroa.