Perustelut
Hallintosäännön 44 §:n mukaan sivutoimiluvan myöntämisestä päättää ja sivutoimi- ilmoituksen käsittelee kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien osalta sekä niiden viranhaltijoiden osalta, jotka eivät kuulu minkään lautakunnan alle, kaupunginhallitus. Muiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden sivutoimiluvat ja sivutoimi-ilmoitukset käsittelee asianomainen lautakunta.
Henkilöstöjaoston 3.9.2025 hyväksymän ohjeen mukaan sivutoimi kun kyseessä on virka-ajan käyttö luottamuksen vaarantuminen kilpaileva toiminta saman ohjeen mukaan sivutoimi- ilmoitus lupa on haettava, on tehtävä kaikista sivutoimista, joissa ei käytetä virka-aikaa. Sivutoimilupa voidaan myöntää enintään neljän vuoden ajaksi ja sivutoimi-ilmoitus on voimassa enintään neljä vuotta.
Teknisen lautakunnan alaisista viranhaltijoista ja työntekijöistä on sivutoimilupa- anomuksen jättänyt:
-
Teknisen lautakunnan alaisista viranhaltijoista ja työntekijöistä on sivutoimi-ilmoituksensen jättänyt:
Sivutoimi-ilmoitus oheismateriaalina.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta merkitsee alla mainitun sivutoimi-ilmoituksen tiedokseen:
- Henrik Turja, kaupunkiympäristöpäällikkö