Kaupunginhallitus, kokous 22.4.2024

§ 115 Kaavoituspäätös / Asemakaavan muutos / 10. Siirilän kaupunginosa / kortteli 1030 ja osakortteli 1047 / Tuomiokirkon ympäristö ja Syväojan risteysalue

LAPDno-2024-290

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hulkki, Kaavasuunnittelija, heidi.hulkki@lapua.fi

Perustelut

Lapuan kaupunginhallitus on päättänyt laittaa vireille Siiriläntien ja Koulukadun risteysalueelle ympäristöineen asemakaavan muutoksen 28.5.2012 § 8.

"Kaupungin omistukseen on hiljakkoin siirtynyt Koulukadun ja Siiriläntien kulmauksessa sijaitseva Syväojan kauppakiinteistö, jonka alueelta on nyttemmin purettu pois vanhat huono kuntoiset rakennukset. Alueen liikennejärjestelyt tarvitsevat kehittämistoimenpiteitä Koulukadun ja Siiriläntien risteysalueen ja kevyen liikenteen yhteyksien osalta, jonka vuoksi asemakaavaan joudutaan muuttamaan. Kaavan tarkistamisen liikennejärjestelyt tulevat koskemaan myös Piispan aukion ja -kadun alueita. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1,1 ha.

Uuden maankäytön liikennejärjestelyssä ovat selvitysvaihtoehtoina ainakin kiertoliittymä ja T-liittymä. Käsiteltävänä oleva alue kuuluu Tuomiokirkko ympäristöineen -nimiseen valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön, mihin liittyen alueen kaavoituk sessa yhtenä osapuolena tulee ole maan myös Museovirasto."

Vuonna 2012 tehdyn päätöksen jälkeen alueelta on siirtynyt kaupungin omistukseen muitakin Syväojan kiinteistöjä. Risteysalueelta on purettu vuonna 2022 Syväojan rakennukset. Alueella on edelleen tarve turvallisempien liikennejärjestelyjen kehittämiseen ja uusiin tarkasteluihin Siiriläntien ja Koulukadun risteysalueella ja sen ympäristössä. Vuonna 2012 tehty kaavoituspäätös ei koskenut korttelia 1030 kokonaisuudessaan. Turvalliset liikennejärjestelyjen tulee tarkastella myös Hiljankulman osalta. Uuden kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 2,9 ha.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Turja, Kaupungingeodeetti, markku.turja@lapua.fi

Puheenjohtajiston työryhmä päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se korvaa kaavoituspäätöksen 28.5.2012 § 8 tämän uuden esityksen mukaan, jossa kaavamuutosaluetta laajennetaan. Asemakaavan muutos pannaan vireille uuden esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaan.

Päätös

Puheenjohtajiston työryhmä päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se korvaa kaavoituspäätöksen 28.5.2012 § 8 tämän uuden esityksen mukaan, jossa kaavamuutosaluetta laajennetaan. Asemakaavan muutos pannaan vireille uuden esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaan.

Valmistelija

  • Minna Kangasluoma, Hallintopäällikkö, minna.kangasluoma@lapua.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää korvata kaavoituspäätöksen 28.5.2012 § 8 tämän uuden esityksen mukaan, jossa kaavamuutosaluetta laajennetaan. Asemakaavan muutos pannaan vireille uuden esitetyn ohjeellisen aluerajauksen mukaan.

Päätös

Kokouksessa oli läsnä §:ien 113 -​ 118 esittelyn ajan klo 17.03 -​ 17.33 kaupungingeodeetti Markku Turja.  Markku Turja poistui kokouksesta §:ien 113 -​ 118 esittelyn jälkeen ennen päätöksentekoa.  Kaupungingeodeetti Markku Turja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.