Kaupunginhallitus, kokous 17.6.2024

§ 207 Kaupunginvaltuuston päätökset 10.6.2024 laillisuuden tarkastus ja täytäntöönpano

LAPDno-2024-105

Valmistelija

  • Minna Kangasluoma, Hallintopäällikkö, minna.kangasluoma@lapua.fi

Perustelut

Kuntalain 96 §:n mukaan "Jos kunnanhallitus katsoo,​ että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen,​ kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus: 
Kaupunginhallitus toteaa,​ ettei sillä ole huomautettavaa kaupunginvaltuuston 10.6.2024 tekemien päätösten laillisuudesta.
Päätösten täytäntöönpanemiseksi kaupunginhallitus päättää seuraavaa:

§ 42 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2023 / tasekirja 2023 / tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuupauden myöntäminen tilivelvollisille.
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, talouspäällikölle, toimialoille ja tarkastuslautakunnalle.

§ 43 Vuoden 2023 arviointikertomus
​​​​Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, talouspäällikölle, toimialoille ja tarkastuslautakunnalle.
Tarkastuslautakunnan pyytämät selvitykset tulee toimittaa siten, että ne voidaan käsitellä kaupunginhallituksessa 30.9.2024 mennessä.

§ 44 Henkilöstökertomus 2023
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, henkilöstöpäällikölle, toimialoille, työterveyshuoltoon, tarkastuslautakunnalle.

§ 45 Lapuan kaupungin hyvinvointiraportti 2023
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, hyvinvointikoordinaattorille, toimialoille, tarkastuslautakunnalle.

§ 46 Kestävän kehityksen ohjelman seurantaraportti vuodelta 2023
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, toimialoille, tarkastuslautakunnalle.

§ 47 Olli Lahdensuon eroanomus kaikista luottamustoimista Lapuan kaupungin toimielimissä / kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ja teknisen lautakunnan jäsenyydestä sekä uuden varavaltuutetun määrääminen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan toimielimiin valituille henkilöille, hallinnon toimialalle, tekniselle toimialalle, keskusvaalilautakunnalle ja yhteystietorekisterin pitäjälle.

§ 48 Outi Kultin eroanomus keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä / uuden jäsenen valinta keskusvaalilautakuntaan
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Outi Kultille, hallintopäällikölle, keskusvaalilautakunnalle.

§ 49 Lapuan sote- ja pela-kiinteistöjen yhtiöittämisen valmistelu / Aiesopimus Lapuan Kotiasunnot Oy
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Lapuan Kotiasunnot Oy:n toimitusjohtajalle, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, talouspäällikölle.

§ 50 Lapuan kaupungin takaus Simpisiönvuori Oy:n lainalle / lisälaina uudisrakentamiseen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan Simpsiönvuori Oy:n toimitusjohtajalle, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, talouspäällikölle.

§ 51 Äänestysaluejako 1.1.2025 alkaen
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, toimistosihteerille, hallintopäällikölle, keskusvaalilautakunnalle

§ 52 Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1.-31-3-2024 (1.osavuosikatsaus)
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan talouspäälllikölle, kaupunginjohtajalle, hallintopäällikölle, toimialoille

§ 53 Valtuustoaloite lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön Lapuan mallin kehittämiseksi ja toteuttamiseksi
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätöksestä ilmoitetaan kaupunginjohtajalle, sivistys- ja hyvinvointijohtajalle, hyvinvointikoordinaattorille, hyvinvointilautakunnalle

§ 54 Lapuan kaupunginvaltuuston itsearviointi 2024
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

§ 55 Kaupunginvaltuuston kokoukset syksyllä 2024
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

§ 56 Ilmoitusasiat
Kaupunginjohtajan ehdotus: Päätös ei edellytä erillistä täytäntöönpanoa.

§ 57 Muut asiat 

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotukset.