Kaupunginhallitus, kokous 17.6.2024

§ 197 Lapuan kaupungin talouden toteutumaraportti 1.1.-31.5.2024

LAPDno-2023-432

Valmistelija

  • Anne Marjamäki, Talouspäällikkö, anne.marjamaki@lapua.fi

Perustelut

Verotulot ja valtionosuudet

Lapuan kaupungin kunnallisverotulot ovat 10,9 mil­j. eu­roa, yhteisöverot 1,4 milj. euroa ja kiinteistöverot 0,2 mil­j. eu­roa toukokuun lopussa. Kunnallisverokertymä on kehittynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna positiivisesti. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna kunnallisverotuloja kertyi 3,1 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että viime vuoden tammikuun kunnallisverotilitykset koostuivat ns. verohännistä eli kunnallisverotuloja saatiin vielä korkeammalla veroprosentilla joulukuun tilitysten osalta.

Yhteisöveroa on kertynyt  1,4 milj. euroa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna yhteisöveroa on kertynyt 0,3 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu myös siitä, että yhteisöverotuloihin on sisältynyt verohäntiä. Alkuvuoden yhteisöverokertymä on kuitenkin lähtenyt myönteisesti liikkeelle.

Toukokuun lopussa verotulot ovat yhteensä 12,5  milj. euroa. Talousarvioon tasaiseen toteutumaan verrattuna verotuloja on kertynyt 0,1 milj. euroa vähemmän, mikä vastaa 0,4 %-yksikköä. Viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna verotulot ovat 3,4 milj. euroa pienemmät. Kunnallisverotulot ja yhteisöverotulot ovat kehittyneet positiivisesti viiden ensimmäisen kuukauden ajan talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Kiinteistöverotulotilitysten rytmi on sen sijaan epäsäännöllinen ja poikkeama talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna on suuri.

Valtionosuuksia on tilitetty toukokuun loppuun mennessä 5,7 milj. eu­roa. Vuoden 2024 valtionosuudet ovat 13,8 milj. euroa. Valtionosuudet tilitetään kuukausittain samansuuruisina summina.

Käyttötalous ja vuosikate 1.1. - 31.5.2024

Liitteenä oleva ta­lou­den toteutumaraportti sisältää sekä sisäiset että ul­koi­set erät.

Talouden tasainen toteutumaprosentti on 41,7%.

Toimintatuotot ovat 7,5 milj. euroa ja toimintakulut ovat 24,8 milj. eu­roa.

Toimintakate on -17,2 milj. euroa ja vuosikate on 2,7 milj. euroa. Toimintakatteen toteutumaprosentti on 39,7 %. Talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna toi­min­ta­ka­te on alittunut  2%-yksikköä mikä vastaa 0,8 milj. euroa.  Toimintakulut ovat ko­ko­nai­suu­des­saan alittuneet 1,2 milj. eurolla talouden tasaiseen to­teu­tu­maan verrattuna. Toimintatuotot ovat toteutuneet 40,6 %.sti eli niitä on kertynyt 1,1 %-yksikköä vähemmän, mikä vastaa 0,2 milj. euroa.

Kaupunginhallituksen ja lautakuntien talousarvioiden to­teu­tu­mi­nen 1.1. - 31.5.2024

Kaupunginhallituksen toimintatuotot ovat 1,7 milj. euroa ja toimintakulut 3 milj. euroa. Toimintakate on -1,3 milj. euroa. Kaupunginhallituksen toimintakate on alittunut talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,5 milj. euroa eli 12 %-yksikköä. Toimintatuottoja on kertynyt 3,3% yksikköä talouden tasaista toteutumaa enemmän. Toimintakulut ovat toteutuneet 36,6%:sti eli toimintakulut ovat alittuneet 0,4 milj. euroa talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot ovat 0,36 milj. euroa ja toimintakulut 11,5 milj. euroa. Toimintakate on –11,1 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 40,2 %:sti talousarvioon verrattuna. Sivistyslautakunnan toimintakate on alittunut 0,4 milj. euroa talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna. Toimintatuotot ovat toteutuneet talousarvioon nähden 27,7%:sti ja toimintakulut 39,6%:sti.

Hyvinvointilautakunnan toimintatuotot ovat 0,4 milj. euroa ja toimintakulut 2,9 milj. euroa. Toimintakate on -2,5 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 40,5 %:sti eli toimintakate on  alittunut 1,2 %-yksikköä talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna, mikä vastaa 0,1 milj. euroa.

Teknisen lautakunnan toimintatuotot ovat 4,9 milj. euroa ja toimintakulut ovat 7,2 milj. euroa. Toimintakate on -2,1 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 46,7%:sti. Teknisen lautakunnan toimintakate on ylittynyt 5%-yksikköä mikä vastaa 0,2 milj. euroa. Tekninen lautakunta on kokouksessaan 2.4.2024 antanut kaupunginhallitukselle 8.4.2024 tiedoksi käyttötalouden ylitysuhasta, joka liittyy vanhan lukion purkamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin. Vanhalta lukiolta on poistettu öljysäiliö, kun lukio on liitetty kaukolämpöön. Tässä yhteydessä maahan on jäänyt öljyllä pilaantuneita maita, joiden kunnostaminen purkamisen yhteydessä on välttämätöntä. Öljyisten maiden puhdistamisesta aiheutuvat kustannukset selviävät kunnostuksen edetessä. Teknisen lautakunnan toimintakulut ovat toistaiseksi toteutuneet 42%:sti talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Toimintakulut ovat ylittyneet 0,1 milj. euroa talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna.

Ympäristölautakunnan toimintatuotot ovat olleet 0,1 milj. euroa ja toimintakulut 0,15 milj. euroa. Toimintakate on -0,04 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut 16,3 %:sti. Toimintakate on alittunut 17,1%-yksikköä (0,04 milj. euroa) talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna. 

Ennuste talouden toteutumasta

Toimintatuottoihin on budjetoitu 18,6 milj. euroa. Toimintatuottojen toteutuma toukokuun lopussa on ollut 7,5 milj. euroa. Toimintatuotot ovat toteutuneet 40,6%:sti talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna. Toimintatuottojen tasainen toteutuma olisi 41,7%. Toimintatuottoja on kertynyt talouden tasaiseen toteutumaan verrattuna 1,1%-yksikköä vähemmän, mikä vastaa 0,2 milj. euroa. Toimintatuottojen kertyminen ei ole kuitenkaan aina kaikin osin tasaista.

Toimintakuluihin on budjetoitu 62,4 milj. euroa. Toukokuun lopun toteutuman mukaan toimintakulut olivat 24,8 milj. euroa. Talousarvio on toteutunut toimintakulujen osalta 39,8 %:sti. Alitusta on talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 1,9 %-yksikköä, mikä vastaa 1,2 milj. euroa. Toimintakulut ovat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 1,3 milj. euroa suuremmat, mikä vastaa 8,2 prosenttia.

Toimintakatteeksi on budjetoitu -43,3 milj. euroa. Toukokuun lopussa toimintakate oli –17,2 milj. euroa. Toimintakate on toteutunut talousarvioon verrattuna 39,7%:sti. Toimintakate on alittunut 0,8 milj. eurolla (2 %-yksikköä) talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna.

Verotuloja on kertynyt toukokuun loppuun mennessä 12,5 milj. euroa ja valtionosuuksia 5,7 milj. euroa. Verotuloja on kertynyt talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna 0,1 milj. euroa (0,4%-yksikköä) vähemmän. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna verotuloja on kertynyt 3,4 milj. euroa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että viime vuonna verotilityksiin sisältyi verohäntiä eli verotuloja kertyi vielä korkeammalla veroprosentilla alkuvuodesta. Tänä vuonna tällaisia poikkeuseriä ei enää ole. Valtionosuuksia tilitetään kuukausittain ja ne ovat noudattaneet talousarvion tasaista toteutumaa. Valtionosuuksia on tilitetty toukokuun loppuun mennessä 5,7 milj. euroa.

Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmän rahoitustuotot ovat 1,7 milj. euroa. Talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna rahoitustuotot ovat toteutuneet 41,6 %:sti. Rahoitustuotot ja -kulut tiliryhmä sisältää sisäiset korkotuotot, joiden osuus on 2,3 milj. euroa huhtikuun lopussa. Lainojen korkokuluja on maksettu 0,8 milj. eurolla.

Vuosikate on 2,7 milj. euroa. Vuosikate on 5,8 milj. euroa heikompi kuin vuosi sitten.

Toimintakulut ovat toukokuun talousraporteilla 1,2 milj. euroa pienemmät talousarvion tasaiseen toteutumaan verrattuna. Tämä on hyvä signaali, mutta on tärkeä huomata, että toimintakulujen merkittävin kasvu ajoittuu tyypillisesti kesäkuukausiin, koska kausityöntekijöiden määrä esim. viheraluepalveluissa on suuri. Vuoden 2024 palkkojen yleiskorotukset tulevat voimaan 1.6.2024, joten toimintakulut kasvavat henkilöstömenojen osalta 1.6.2024 jälkeen. Toimintakulujen tasoon vaikuttavia epävarmuustekijöitä kuluvan vuoden osalta ovat yleinen taloudellinen tilanne, inflaation kehitys ja korkokulujen kehityksen taso.

Taloustilanteen aktiivinen seuranta, toimenpideohjelman sekä kustannustietoisten ratkaisujen tekeminen ovat kuitenkin ehdottoman tärkeitä tekijöitä talouden tasapainon saavuttamisessa.

Investointien nettomenot ovat olleet 1,3 milj. euroa eli 15% investointien nettomäärärahasta. Vuoden 2024 nettoinvestointimääräraha on 8,4 milj. euroa.

Lainamäärä toukokuun lopussa on 61,9 milj. euroa, joista lyhytaikaisten lainojen määrä on 22 milj. euroa. Lainoja on lyhennetty 1,25 milj. euroa vuoden 2023 lopun tilanteeseen verrattuna.

Lapuan kaupungin talousraportti 1.1. - 31.5.2024 on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi talouden toteutuman ajalta 1.1. - 31.5.2024.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.