Kaupunginhallitus, kokous 17.6.2024

§ 202 Valtuustoaloite / Ikäpalveluiden hyvinvointikeskus

LAPDno-2023-637

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Riina Turja, Hyvinvointikoordinaattori, riina.turja@lapua.fi
Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Perustelut

Kokoomuksen valtuustoryhmä valtuutettu Helena Lahtisen johdolla on tehnyt valtuustoaloitteen "Ikäpalveluiden hyvinvointikeskuksen perustamisesta".  Kaupunginhallitus on 11.9.20204 § 274 lähettänyt aloitteen kasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajantoimialan / sivistys- ja hyvinvointijohtajan valmisteltavaksi.

Aloitteessa esitetään erityisesti ikääntyneille suunnatun hyvinvointikeskustoiminnan kehittämistä. Aloitteen mukainen hyvinvointikeskus “tarjoaa sekä jalkautuvaa että fyysisen yksikön toimintaa kunnan, kolmannen sektorin sekä hyvinvointialueen yhteistyönä. Esimerkiksi Tampereella kaupungin hyvinvointikeskukset ja yhteisökeskukset tarjoavat ikääntyneille palveluja ja tapahtumia, monipuolista digi- ja muuta neuvontaa ja ohjausta arkeen, maksuttomia tiloja erilaisille ryhmille sekä paikan myös vapaamuotoisille kohtaamisille.”

Ikäihmisten matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnan mahdollisuuksia on kartoitettu syksystä 2023 lähtien osana Vahvuutena välittäminen-kampanjan toimia. Kartoituksen kohteena on ollut toiminnan käytännön seikat, kuten fyysiset tilat, käytännön järjestelyt, toimijat sekä yhteistyötahot, mutta myös valtuustoaloitteen ehdotuksen mukaisesti hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin tarjoamat palvelut kohtaamispaikan yhteydessä. Osana kartoitusta hyvinvointilautakunnan alaiset toimijat kävivät myös tutustumassa Ylivieskassa sijaitsevaan Tuokiotupaan, joka on Yhteisestä ovesta ry:n ylläpitämä matalan kynnyksen kohtaamispaikka. Tutustumiskäynti oli erittäin positiivinen, ja sen seurauksena kolmannen sektorin toimijoiden sisällyttäminen suunnitelmiin korostui entisestään.

Yhteistyötä on lähdetty rakentamaan Lapuan Sininauhayhdistys ry:n kanssa, pohjautuen molemminpuoliseen toiveeseen ikääntyneiden kohtaamispaikkatoiminnan kehittämisestä Lapuan keskustan alueella. Lapuan Sininauha ry:n ylläpitämä Hyvä Sauma - kohtaamispaikka ja ompelimo on Lapuan keskusta-alueella sijaitseva matalan kynnyksen avoin yhteisö, joka on auki joka arkipäivä.

Yhteistyön suunnittelu on vielä kesken, mutta alustavien suunnitelmien mukaisesti:

  1. Yhteistyö käynnistetään pilottikokeiluna ajalla syyskuu 2024 - huhtikuu 2025.
  1. Kohtaamispaikkatoiminta jatkuu nykyisten aukioloaikojen puitteissa. Kohtaamispaikalla tarjotaan jatkossakin omakustanteinen (vapaaehtoinen maksu maksa mitä pystyt-periaatteella) keittolounas.
  1. Kohtaamispaikkaa ryhdytään markkinoimaan kohdennetusti nykyisen asiakaskunnan lisäksi erityisesti ikääntyville/ikääntyneille. Lapuan kaupungin viestintäkanavia ja viestintäosaamista hyödynnetään markkinoinnissa.
  1. Hyvä Sauma on jatkossakin vastuussa kohtaamispaikan päivittäisestä toiminnasta ja ohjelmasta. Lapuan kaupungin toimijoita ja palveluja voidaan jalkauttaa kohtaamispaikkaan pop up-tyylisesti (esimerkiksi digiopetusta, luentoja, palveluneuvontaa voidaan tarjota kohtaamispaikan tiloissa).
  1. Kävijöiden määrää seurataan päivittäin. Myös muu toiminta tilastoidaan yhteistyösopimuksen mukaisesti, jolloin pilottikokeilusta saadaan jatkokehityksen kannalta arvokasta tilastodataa.
  1. Lapuan kaupunki tukee toimintaa pilottikokeilun ajan yhteistyösopimuksen mukaisella summalla.

Hyvinvointialueen palvelujen jalkauttamista kohtaamispaikkaan on kartoitettu, mutta selvityksen perusteella todettiin, ettei niitä vielä pilottivaiheessa kannata jalkauttaa kohtaamispaikan yhteyteen. SenioriTupa on Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen konsepti, jossa ikääntyneille avoimeen fyysiseen kohtaamispaikkaan jalkautetaan hyvinvointialueen ikäneuvolan palveluja sekä digineuvontaa. SenioriTupa mallina vastaisi erinomaisesti valtuustoaloitteen kuvaamaan tarpeeseen. SenioriTupa-konsepti on kuitenkin vielä hyvinvointialueella pilottivaiheessa, eikä sitä voida vielä soveltaa kyseisen pilotin ulkopuolisissa kunnissa. SenioriTupa-konseptin sisällyttäminen Lapuan kohtaamispaikkatoimintaan myöhemmin nähdään kuitenkin merkittävänä mahdollisuutena.

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Hyvinvointilautakunta merkitsee valtuustoaloitteen tämän hetkisen tilanteen tiedokseen ja tiedottaa sen edelleen kaupunginhallitukselle.

Päätös

Hyvinvointilautakunta kuuli sivistys-ja hyvinvointijohtaja Mika Kamusta asiassa ja hyväksyi sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus: 

Kaupunginhallitus merkitsee tämän hetkisen tilanteen tiedokseen.

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.