Perustelut
Lapuan kaupungin hallintosäännön 5 luvun 31 § 2 momentin mukaan lautakunnan alaisen toimielimen tai viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Kuntalain 92 §:n mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Teknisen lautakunnan tiedoksi ilmoitetaan mahdollista lautakunnan otto-oikeuden käyttöä varten seuraavat teknisen toimialan viranhaltijoitten tekemät viranhaltijapäätökset:
Kunnallistekniikan päällikkö
- Ajoratamerkinnät 2025 / 25.4.2025 § 10
- Kuumavesilaitteen hankinta viheraluepalveluille / 14.5.2025 § 11
Rakennuttajainsinööri
- Vanhan Paukun hissin peruskorjaus / 12.5.2025 § 7
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tekninen lautakunta päättää mahdollisesta otto-oikeuden käyttämisestä edellä mainittujen viranhaltijapäätösten osalta.
Päätös
Lautakunta päätti olla käyttämättä otto-oikeuttaan ja merkitsi tehdyt päätökset tiedokseen.