Perustelut
Tilan omistaja hakee maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:n mukaista suunnittelutarveratkaisua talousrakennuksen rakentamiseen tilalle Sivula RN:o 1:253 Lapuan kaupungin Kauhajärven kylässä (408-409-1-523). Rakennuspaikka sijaitsee haja-asutusalueella, jossa ei ole voimassa asemakaavaa, ranta-asemakaavaa eikä hakemuksen mukainen tila sijaitse oikeusvaikutteisella yleiskaava-alueella. Tila rajautuu entiseen maa-ainesten ottoalueeseen, joka sijaitsee pohjavesialueella. Maa-ainesottotoiminnan päätyttyä pohjaveden pinta on palautunut ja alue on muuttunut vesialueeksi, jota hyödynnetään nykyisin vedenottamona.
Hanke sijoittuu pohjavesialueelle Hirvikangas (1040851), joka on luokiteltu 1 luokan pohjavesialueeksi eli vedenhankintaan tärkeäksi pohjavesialueeksi. Hirvikankaan pohjavesialueella sijaitsee Lappavesi Oy:n Hirvijärven vedenottamo ja Perikydön vedenottamo. Alueella esiintyy jatkuvaa vedenottoa, joka ylittää 10 m3/vrk.
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 156 §:n mukaisesti kiinteistön omistajan on huolehdittava siitä, että talousjätevesien käsittelyä varten kiinteistöllä on kohteeseen soveltuva jätevesien käsittelyjärjestelmä. Käsittelyjärjestelmän soveltuvuutta arvioitaessa otetaan huomioon kiinteistön käytön aiheuttama käsittelemättömästä jätevedestä aiheutuva kuormitus, ympäristön pilaantumisen vaara ja muun jätevesijärjestelmän ominaisuudet. Kiinteistön sijainti vesistön tai meren läheisyydessä tai vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella ja muut ympäristöolosuhteet.
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 156 a §:n mukaisesti kiinteistön jätevesien käsittelyjärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava ja sitä on ylläpidettävä siten, että perustason puhdistusvaatimus täyttyy.
Talousrakennus on suunniteltu vapaa-ajan käyttöön. Rakennuksessa on sauna, saunatupa ja varasto. Rakennus on yksikerroksinen ja sen kerrosala on 29,6 kem². Rakennuksen harjakorkeus maanpinnasta on noin 4,9 m. Rakennus on muodoltaan perinteinen, suorakaiteen muotoinen rakennus, jossa on harjakatto (katemateriaalina musta pelti). Julkisivut ovat punaiseksi maalattua pystyrimalaudoitusta. Saunan käytöstä syntyvät jätevedet johdetaan umpisäiliöön. Umpisäiliö on sijoitettu vesialueen puoleisesta kiinteistön rajasta 20 metrin etäisyydelle ja luonaanpuoleisesta kiinteistörajasta 5 metrin etäisyydelle vt. ympäristöinsinöörin lausunnon mukaisesti.
Naapurit on kuultu Lapuan kaupungin toimesta. Yksi naapuri esitti huolen alueen paloturvallisuudesta saunan rakentamisen johdosta, mutta huomautus ei anna aihetta estää hanketta. Muilla naapureilla ei ollut huomautettavaa. Lappavesi Oy on kuultu, eikä sillä ollut huomautettavaa hankkeesta.
Suunniteltu rakentaminen suunnittelutarvealueelle täyttää MRL 137 §:n mukaiset edellytykset. Rakennuspaikka on riittävän kokoinen, turvallinen ja soveltuu ympäristöönsä. Rakentaminen ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palveluiden saatettavuuden kannalta. Rakentaminen on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista. Rakentaminen ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheutta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Julkisivukuvat ja asemapiirros oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mirva Korpi, Tekninen johtaja, mirva.korpi@lapua.fi
Tilan omistaja on jättänyt hakemuksen 30.12.2024. Asia käsitellään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaisesti suunnittelutarveratkaisuna. Lautakunta toteaa, että edellä mainitut MRL 137 § mukaiset erityiset edellytykset täyttyvät rakennushankkeessa ja lautakunta päättää tehdä rakennushanketta koskevan myönteisen päätöksen.
Perustelut:
Rakentaminen suunnittelutarvealueelle edellyttää MRL 137 §:n mukaan, että rakentaminen:
- ei aiheuta haittaa asemakaavoitukselle, yleiskaavoitukselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle,
- on sopivaa yhdyskuntateknisten verkostojen ja liikenneväylien toteuttamisen sekä liikenneturvallisuuden ja palveluiden saatettavuuden kannalta,
- on sopivaa maisemalliselta kannalta eikä vaikeuta erityisten luonnon- tai kulttuuriympäristön arvojen säilyttämistä eikä virkistystarpeiden turvaamista.
Rakentaminen suunnittelutarvealueella ei myöskään saa johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä mainittujen säädettyjen edellytysten olemassaolon ratkaisee rakennuslupamenettelyn yhteydessä tai erillisessä menettelyssä kunnan päättämä viranomainen. Lapuan kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta päättää rakennusluvan myöntämisen edellytysten olemassaolosta suunnittelutarvealueella.
Päätös
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen.