Valmistelija
Ulpu Viimaluoto, Kunnallistekniikan päällikkö , ulpu.viimaluoto@lapua.fi
Perustelut
Lapuan kaupunki on teettänyt liikenneturvallisuussuunnitelman päivityksen yhteydessä katuvalojen pisteytyksen 2000 -luvun alussa. Alkuperäiseen katuvalojen pisteytykseen kohteet valikoituivat liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpideohjelmasta. Pisteytyksessä huomioitiin kaikki tiet, kadut ja yksityistiet, joista kuntaan oli tullut aloite tai pyyntö tievalaistuksen rakentamisesta. Katuvalojen pisteytyksellä pyrittiin priorisoimaan kohteet. Pisteytystä on täydennetty tarvittaessa ja viimeisin päivitys on tehty vuonna 2012.
Katuvalojen uudessa pisteytyksessä käytettiin pohjana vuoden 2012 pisteytystä. Päivityksen kohteena oli pientiet, jotka pitää sisällään kolmi- tai useampinumeroiset maantiet ja yksityistiet. Listalta karsittiin rakennetut kohteet ja lisättiin uusia kohteita. Pisteytykseen päivitettiin vaikuttavat tekijät, kuten onnettomuustilastot vuosilta 2002-2020, kevyen liikenteen määrä, talojen määrä vaikutusalueella ja alle 18 -vuotiaiden osuus asukkaista, liikennemäärä, nopeusrajoitus, liittymätiheys, päällystyksen leveys, läpikulun luonne, rakennus- ja käyttökustannukset. Pisteytyksen rakenne säilyi samana, pieniä muutoksia tehtiin pisteperiaatteisiin. Pisteytyksen painotus on kevyen liikenteen määrässä (kerroin 25) ja liikennemäärissä (kerroin 20). Kokonaiskustannuksen, eli rakentamis- ja käyttökustannukset 15 vuoden ajan per talo, kerroin on 20. Olosuhteiden ja turvallisuuden kerroin on 5.
Hallintosäännön liite 4 kohta C 14. mukaisesti teknisen lautakunnan päätösvaltaan kuuluu päättää liikenneturvallisuustyön kehittämisestä. Päivitetty katuvalojen pisteytys tukee liikenneturvallisuustyötä ja luo tasapuolisen järjestelmän katuvalojen rakentamisjärjestykseen. Katuvaloja rakennetaan hyväksytyn talousarviobudjetin sallimissa puitteissa. Pisteytyksessä olevia tie-, katu- ja yksityistieosuuksien rakentamishankkeita voidaan myös toteuttaa osissa. Pisteytysjärjestelmää on mahdollista päivittää tarvittaessa tai vähintään viiden vuoden välein.
Uuden katuvalojen pisteytyksen ensimmäiseen tärkeysluokkaan nousi neljä kohdetta. Pisteytyksen kärkeen nousi liikennemäärältään vilkkain tieosuus, Vasunmäentie 256-519 ja Ruhantieltä, Ojalantie- Lehdontien välinen, tieosuus.
Ehdotus
Esittelijä
Anu Muurimäki, Tekninen johtaja, anu.muurimaki@lapua.fi
Lautakunta hyväksyy
1. katuvalojen pisteytystaulukon.
2. että pisteytystaulukkoa voidaan päivittää vaikuttavien tekijöiden osalta kunnallisteknisellä osastolla.
Päätös
Lautakunta hyväksyi ehdotuksen keskustelun jälkeen.