Perustelut
"Sisäinen valvonta ja riskienhallinta osana toimintaprosesseja” -ohjeen kohdan ”Ostolaskujen käsittely ja maksuliikenne” mukaan kaupunginhallituksen ja lautakuntien tulee vähintään kerran vuodessa määrätä ne henkilöt, joilla on oikeus hyväksyä tositteet. Tällöin tulee myös selvästi määritellä, minkä kustannuspaikan / tulosyksikön laskuja henkilö voi hyväksyä (ei voi hyväksyä omia kulujaan).
Kaupunginhallituksen toimivaltaan ja sen alaisuuteen kuuluvien toimintojen osalta laskuja hyväksyvät seuraavat:
Ensin mainittu on varsinainen hyväksyjä ja toiseksi mainittu varahyväksyjä.
|
Käyttötalousosa
|
|
| Vaalit |
hallintopäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Kaupunginvaltuusto |
kaupunginjohtaja / hallintopäällikkö |
|
Kaupunginhallitus, kaupunginjohto, toimikunnat
ystävyyskuntatoiminta, maahanmuutto
|
kaupunginjohtaja / hallintopäällikkö
Kuitenkin siten, että kaupunginjohtajan matka-, koulutus- ja muut virantoimitukseen liittyvät maksut hyväksyy kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
|
| Tarkastuslautakunta |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Rahoitus |
Rahoituksen kustannuspaikan 80001 laskut hyväksyy talouspäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Hallintopalvelut |
hallintopäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Henkilöstöhallinto, työsuojelu, työterveyshuolto |
henkilöstöpäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Palkkavaraukset kp |
talouspäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Talouspalvelut |
talouspäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Tietohallinto |
tietohallintopäällikkö / kaupunginjohtaja |
| Osuudet |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Nuorten työllistäminen ja työllisyystyöt |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Työllisyyspalvelut |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Markkinointiviestintä |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Elinkeinotoiminnan kehittäminen ja vuokratilat |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Sote |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Maaseututoimi |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Metsätalous |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Ympäristöterveydenhuolto |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
| Investointiosa |
|
| Maa- ja vesialueet |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö
|
| Irtain omaisuus, kaupunginhallituksen alainen |
kaupunginjohtaja / talouspäällikkö |
|
IT-kalustohankinnat ja valvontakamerat
|
tietohallintopäällikkö / kaupunginjohtaja
|
|
Käyttöomaisuusarvopaperit
|
talouspäällikkö / kaupunginjohtaja
|
Henkilöstöpäällikkö hyväksyy tasetilien kautta kulkevat henkilöstömenoihin liittyvät laskut, kuten eläkemenoperusteiset ja palkkaperusteiset maksut ja tapaturmavakuutusmaksut.
Kaupunginjohtajalla on halutessaan oikeus hyväksyä kaikki em. laskut lukuun ottamatta kaupunginjohtajan laskuja.
Ehdotus
Esittelijä
-
Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää määrätä laskujen hyväksyjät esitetyllä tavalla.
Päätös
Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.