Kaupunginhallitus, kokous 22.11.2023

§ 368 Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen lakkauttaminen, varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustaminen ja täyttölupa 1.3.2024 alkaen toistaiseksi

LAPDno-2023-41

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katja Korkiamäki, Varhaiskasvatuspäällikkö, katja.korkiamaki@lapua.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuslain  (540/2018 37 §) mukaan päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus.

Varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja samalla opettajan pedagogista vastuuta. Kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on opettajalla. Varhaiskasvatuksen opettajan osaamisessa painottuu vahvasti pedagoginen vastuu. Opettajan tehtävänä on suunnitella, arvioida ja kehittää kulloisenkin lapsiryhmän pedagogista (tiedollisiin ja taidollisiin pohjautuvaa) toimintaa siten, että lapsiryhmässä käsitellään, opetellaan, opitaan ja kehitetään asioita, joita lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta on kulloisessakin vaiheessa tarpeen harjoittaa. Opettaja vastaa tehtävässään siitä, että tämä pedagogiikka toteutuu ryhmässä yhdessä muun tiimin kanssa. 

Päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajan vastuulla on myös lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman laatiminen ja arviointi. Tämän takaamiseksi jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle henkilöstörakenteen lapsiryhmässä tulee muodostua vähintään 2/3 opettajan kelpoisuudella. 

Jokilaakson päiväkodin henkilöstörakenne ei tällä hetkellä vastaa 1.1.2030 voimaan astuvaa varhaiskasvatuslain 37 §. Eläköitymisen myötä lastenhoitajan toimi lakkautetaan ja muutetaan varhaiskasvatuksen opettajan toimeksi 1.3.2024 alkaen, jolloin henkilöstörakenne vastaa tulevaa lakimuutosta. Kustannusvaikutus muutokselle on n. 5000€/vuosi ja se on huomioitu varhaiskasvatuksen talousarviossa.

 

Ehdotus

Esittelijä

Mika Kamunen, Sivistys- ja hyvinvointijohtaja, mika.kamunen@lapua.fi

Sivistyslautakunta:

1) esittää kaupunginhallitukselle, että lastenhoitajan toimi lakkautetaan

2) pyytää kaupunginhallitukselta lupaa varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustamiseen ja täyttämiseen 1.3.2024 alkaen toistaiseksi

Päätös

Sivistyslautakunta kuuli varhaiskasvatuspäällikkö Katja Korkiamäkeä asiassa ja hyväksyi sivistys- ja hyvinvointijohtajan ehdotuksen.

Perustelut

Hallintosäännön 35 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta.

Hallintosäännön 36 §:n mukaan vapautuvien sekä uusien virkojen ja toimien täyttäminen edellyttää täyttölupaa kaupunginhallitukselta. 
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää 

1.  lakkauttaa lastenhoitajan toimen
2.  myöntää luvan varhaiskasvatuksen opettajan toimen perustamiseen ja täyttämiseen 1.3.2024 alkaen toistaiseksi.
 

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen.