Kaupunginhallitus, kokous 22.11.2023

§ 360 Epanet-korkeakouluverkoston koordinoinnin jatkorahoitus vuodelle 2024

LAPDno-2023-644

Valmistelija

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Perustelut

Epanet eli Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkosto on innovatiivinen ja vaikuttava alueellisen korkeakoulutoiminnan toimintamalli. Epanet-verkoston päätavoite on nostaa osaamisen tasoa Etelä-Pohjanmaalla lisäämällä elinkeinoelämän ja yliopistollisen tutkimustyön vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Epanet-verkostolla on aikaansaatu vaikuttavaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Etelä-Pohjanmaalla ja sitä kautta parannettu yritysten kilpailukykyä ja lisätty alueen väestön hyvinvointia.

Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys anoo Lapuan kaupungilta Epanet-korkeakouluverkoston koordinoinnin rahoitusta 19.613 euroa vuodeksi 2024.

Kaikki Etelä-Pohjanmaan kunnat ovat osallistuneet Epanet-koordinaation rahoitukseen.

Kuntien rahoitusosuudet on määritelty asukaslukujen perusteella. Epanet-koordinaation vuosibudjetti on 265.000 euroa. Vuosibudjetti on ollut sama jo useita vuosia ja se pysyy samana myös vuoden 2024. Rahoitusosuus laskutetaan kahdessa erässä kalenterivuoden aikana.

Epanet-verkostossa on yli 20 monirahoitteista tutkimusprofessuuria. Professorien tehtävänä on tehdä aluetta hyödyttävää tutkimus- ja TKI- toimintaa sekä koota tutkimus- ja hankerahoitusta, jolla mahdollistetaan professorin johtaman tutkimusryhmän toiminta. Epanet-verkosto toteuttaa tutkimusta Seinäjoen yliopistokeskuksessa. Verkoston yliopistoja ovat Helsingin yliopisto, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto.

Epanet-professuuriverkostolla saadaan merkittävä vipuvoima TKI-toimintaan Etelä-Pohjanmaalla. Vuonna 2021 Epanet-professuuriverkosto toi noin 5 miljoonan euron TKI-rahoituksen Etelä-Pohjanmaalle. Tästä 1.7 miljoonaa oli professuurien rahoitus, jonka Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys kokosi. Professorit puolestaan hankkivat noin 2.8 miljoonaa euroa kansallista ja kansainvälistä TKI-rahoitusta hankkeiden toteuttamiseen Etelä-Pohjanmaalla.

Epanet-verkoston koordinoinnista ja tukitehtävistä vastaa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys. Ilman koordinointia ja tukitehtävien hoitamista, Epanet-professuuriverkosto ei toimi eikä kehity.

Epanet-koordinaatiossa työskentelee kolme asiantuntijaa. Heidän työtehtävinään ovat:

1. Valmistella Etelä-Pohjanmaan maakuntastrategian tavoitteita tukevia tutkimusprofessuureja yh-teistyössä yliopistojen, yritysten ja maakunnan kehittäjäorganisaatioiden kanssa.

2. Hankkia rahoitus professuurien perustamiseksi Etelä-Pohjanmaalle ja laatia rahoitussopimukset. Vuositasolla yhdistys hankki vajaat 2 milj. euroa professuurien toteuttamiseen. Professuureja ra-hoitaa yli 130 tahoa. Rahoitussopimuksia on voimassa nyt vajaa 200 kappaletta.

3. Lisätä ja monipuolistaa maakunnan elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden sekä yliopistomaail-man välistä vuorovaikutusta, tutkimustiedon hyödyntämistä ja työelämäyhteistyötä.

4. Varmistaa tutkimustoiminnan tavoitteellinen ja tuloksekas kehittyminen Etelä-Pohjanmaalla.

Koordinaatiohenkilöstö rakentaa yhteistyö- ja vuorovaikutussuhteita professuurien tuloksekkaan toteuttamisen varmistamiseksi. Osana tätä, henkilöstö vastaa professuurien tukiryhmien toiminnan sujuvuudesta. Jokaisella professorilla on rahoittajista koostuva tukiryhmä. Tukiryhmien kokouksia järjestetään vuodessa yli 50 kappaletta. Lisäksi järjestämme lukuisia erilaisia seminaareja ja yhteistyötapaamisia.

Tärkeä osa koordinaatiota on ulkoinen ja sisäinen viestintä yhteistyössä yliopistokeskuksen, tutkimusryhmien, yritysten ja kuntien kanssa. Epanet-koordinaatiossa työskentelee hankekirjoittamiseen ja hanketoiminnan edistämiseen keskittynyt hankeasiantuntija, joka yhdessä alueen kuntien, yritysten ja oppilaitosten kanssa edistää hankerahoituksen saamista alueelle. Koordinaatiohenkilöstö huolehtii professuurien hallinnoinnista sekä hoitaa rahaliikenteeseen, raportointiin ja seurantaan liittyviä tehtäviä.

Anottu raha käytätetään Epanet-koordinaation kuluihin. Epanet-koordinaation kulut koostuvat kol-men asiantuntijan henkilöstökuluista, työväline- ja tilakustannuksista, matkakuluista sekä tiedotus- ja viestintämenoista (esim. seminaarit ja erimuotoisten verkosto- ja yhteistyötapaamisten järjestämiskulut, kokous- ja neuvottelukulut, materiaalikulut, viestintäkanavien käyttökulut). Epanet-koordinaatiohenkilöstön työnantajana toimii Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys.

Oheismateriaalina on anomus Epanet-koordinaatiosta, Epanet-koordinaation kuntarahoitus vuodelle 2024 ja Epanet-koordinaation toteutus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Satu Kankare, Kaupunginjohtaja, satu.kankare@lapua.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää myöntää Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistykselle anotun tuen 19.613 euroa vuodelle 2024 sillä ehdolla, että määräraha myönnetään vuoden 2024 talousarviossa.
 

Päätös

Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen keskustelun jälkeen.